Kisatreeniä osa 2 – Kaamos is here

”Jo” kvartaalin verran kisatreeniä takana. Kaamos taisi soittaa ovikelloa kuun vaihteessa ja tarjota karkin sijaan kepposen: alkuillasta ei ole enää asiaa vesille, kun kelloja käännettiin. Viikonloppuina on ollut enimmäkseen puhuria ja sadetta. Kun oikein poikkeuksellinen tuuri käy, voi pitää itsekseen palaverin ja karata merelle hetkeksi auringonlaskun aikaan. 

Flunssilta olen säästynyt, meressähän ei tarvitse uiskennella. Kuivapuku on vain turvavaruste, paukkuliivejä käytän myös kylmällä säällä – just in case. Hiukan huvitti viime viikolla, kun laudan päälle aalloista roiskunut vesi jäätyi viimassa ja lauta muuttui liukkaaksi lenkillä! Tämän syksyn viimeinen time trial (GPS distance challenge) meni oikein mukavasti talvivarusteissa 40 min / 5km ja uudella, lyhyemmällä ja vähän pienemmällä melalla (Starboard Lima). Felix (Starboard Allstar 14 x 23,5) tuntuu jo tutulta, ellei jopa liiankin leveältä ensi kesään… Nyt viimeiset viikot voi keskittyä enemmän henkiseen virkistäytymiseen silloin, kun vesille pääsee.   

Kuntosalilla olen aloitellut talvikautta aika klassisella perusvoimatreenillä ja sen lisäksi panostan tasapainoharjoitteluun, joka on ollut erityisheikkouteni. Palautuminen treeneistä on tällä hetkellä hyvin nopeaa, iästä huolimatta. Ehkä palauttavalla koiranulkoilutuksella 2-3 x pvä ja ravintopuolella on osuutta asiaan! Ambronitea vedän päivittäin ja Ambro Greensiä aamuisin. Leposyke alimmillaan 36 yöllä ja päivällä tehoja irtoaa koneesta helposti vrt. kesä. En kuitenkaan nyt treenaile tämän enempää, koska muu elämä on kuitenkin ykkönen…   

Monesti kahvipöytäkeskusteluissa aprikoidaan, miksi toiset haluavat kilpailla tai haastaa itseään muuten, miksi toisia ei voisi vähempää kiinnostaa numeroiden tuijottaminen. Arvelen, että ainakin puoliksi kyse on geeneistä ja synnynnäisestä temperamentista, toinen puoli liittyy sosiaalisiin kokemuksiin elämän varrella. 

Noin neljänneksellä ihmisistä kroppa on sellainen, että siihen treeni ns. tarttuu helposti. Ihminen saa hormonaalista mielihyvää liikunnasta, on fysiologisesti lahjakas jollakin liikunnan osa-alueella ja kehittyy nopeasti, mistä seuraa onnistumisen kokemuksia. Liikunta on palkitsevaa puhtaan geneettisesti, eikä suinkaan siksi, että ihminen on jotenkin erityisen tahdonvoimainen tai reipas tietoisesti. 

Jos temperamentti on lisäksi ”lehmänhermoinen” ja persoona on haasteista pitävä, kilpaileminen vetää puoleensa ja jännitys ei vaivaa. Nopea palautuminen on myös piirre, josta on hyötyä kilpaurheilijalle: palautumisnopeus treenistä ja henkisesti yllättävistä takaiskuista korreloivat keskenään. 

Sitten se sosiaalinen puoli: vaikka ei olisi synnynnäisesti urheilullinen, on jokaiselle onni, jos lapsuudenkodissa ulkoillaan ja liikutaan yhdessä perheen kesken ja liikuntaan liittyy hyvää mieltä ja läheisyyttä. Nämä kokemukset kantavat ja siirtyvät tulevaisuudessa seuraavallekin sukupolvelle, vaikka teini-iässä käytäisiinkin tekemässä irtiotto lapsuudenkodin tavoista. Jos kaveripiirissä harrastetaan liikuntaa, on se vielä erityinen onni.

Teimme Smilen kanssa taannoin tutkimusta nuorista työelämässä, ja yllätyslöydöksenä vähintään kolmesti viikossa mitä vain liikuntaa harrastavilla nuorilla oli selvästi paremmat valmiudet siirtyä työelämään kuin passiivisilla nuorilla. Mm. itseluottamus, tilanteiden positiivisempi tulkinta ja stressinsietokyky olivat selvästi parempia. Mikä on muna ja mikä kana, se on tietty arvoitus.

Tuon ensi kesänä jo viidettä kesää erän pumpattavia (ei ”puhallettavia” 🙂 lautoja maahan ja järjestän suppailumahdollisuuksia kaverien kaverien kavereille anytime erityisellä ilolla! Näitä onkin tässä glögin äärellä kynttilänvalossa mukava suunnitella… 

Treenivuoden ensimmäinen osa

Kaksi kuukautta suunnitelmallista SUP SM 2020 -treeniä takana. Asetin elokuussa aloittaessani kesälle 2020 kolme tavoitetta: 1) Pysyn terveenä 2) Jos saan 10 km ajasta (1h 27 min) ensi kesäksi 3 minuuttia pois, olen tyytyväinen 3) Dream Goal: 1h 20 min aika tai sen alle, jolla olisi ollut tänä vuonna jo kultajahdissa mukana. 

Tilannepäivitys nyt parin ensimmäisen kuukauden jälkeen: Olen ollut terve ja palautunut treenien välillä oikein hyvin, vaikka on ollut myös kiireitä töissä. Tästä on siis hyvä jatkaa samalla mallilla. Riittävästi lepopäiviä ja hauskanpitoa squashkentällä pitävät kropan ja mielen vetreänä. Seuraan leposykkeitä Garminista. Vesille toki pääsee hyvässä lykyssä vielä joulun pyhinäkin, kuten useana viime vuotena, joten lajinomainen treenikausi ei ole suinkaan vielä ohi.   

Hiilikuituisen kapean kisalaudan pitäisi automaattisesti parantaa vauhtia sekuntikaupalla per kilometri verrattuna pumpattavaan ja selvästi leveämpään lautaan. Mutta mutta… meloin samaa vauhtia pari päivää ennen Felix-Starboardini saapumista tunnin pituisen vauhdikkaan lenkin kuin pari viikkoa Felixiin totuttelun jälkeen samanlaisissa olosuhteissa. 

Välineet eivät sittenkään ratkaise ehkä niin paljon kuin oletin… onneksi vai harmiksi? Toki asusteet vaihtuivat tässä välillä vähän paksumpiin syystamineisiin, silläkin on vähän vaikutusta. Ja tämä nyt oli vasta yksi satunnainen kokeilu. Ja onhan Felixin ja minun suhteeni vasta kovin tuore.

Hyvää tässä kuitenkin oli se, että tuo tunnin vauhdikkaan lenkin tahti oli molemmilla kerroilla 1h 21 min / 10 km -vauhtia eli siis jo nyt melkein Dream Goal (!!!). On siis jo tavoite-updaten aika!   

Tekniikassa on valtavasti parannettavaa, sen tiedän. Melalla huiskimiseni on nyt aikamoista soheltamista ja siinä on monta selkeää virhettä. En ole harjoitellut tekniikkaa vielä oikeastaan yhtään. 

Suppailussa on todella motivoivaa, kiehtovaa ja innostavaa se, että kehittymistä ei tapahdu vain fyysisen kunnon puolella, kuten esim. maratonilla, josta ei voi keski-ikäinen enää repiä mitään onnistumisen fiiliksiä, kun ajat on surkuhupaisia verrattuna nuoruuden ennätyksiin. Suppailussa sen sijaan kehittyä voi fyysisen suorituskyvyn lisäksi (ja siinäkin kestovoima ja hapenottokyky erikseen) myös tekniikan ja taktiikan osa-alueilla ja hiukkasen välineidenkin tuunauksella. Onnistumisia on siis poimittavissa monipuolisesti ja helpommin. 

Kaikkein parasta suppailussa on kuitenkin fiilis merellä. Jokainen kerta on erilainen ja ainutlaatuinen. Seisominen keskellä merta on yksinkertaisesti sanoin kuvaamaton tunne. Kajakkimelonta on ollut ihan kivaa sekin, mutta suppailu on… fantastista. Se on ollut aivan yhtä ihanaa nämä välivuodet, jolloin suppailin ilman kelloa kerran viikossa, kuin nyt. Neljä vuodenaikaa vesillä on elämän eliksiiriä, luksusta ja siunaus. Lisää tätä, forever, kiitos! 

Rajat. Missä ne ovat?

Viimeiset kymmenen vuotta olen tavoitteellisesti treenannut himmailua urheilun saralla. Tein nimittäin tietoisen päätöksen, että niin kauan kuin lapsi on lapsi, haluan olla läsnä hänelle. Pidin kiinni parin kolmen tunnin kuntoiluista viikoittain, siihen mahtui työmatkapyöräilyä ja hölkkälenkki tai pallopeli lapsen harrastuksen aikana. Ei mitään aktiivista ja tavoitteellista liikuntaa kuitenkaan. Vaikea rasti.  

Olen tyytyväinen, että onnistuin tässä kymmenvuotisrupeamassa aika hyvin! Se ei ollut helppoa. Tuon kymmenen vuoden aikana opin jotain aivan uutta, nimittäin pitämään liikunnasta myös ilman kelloa ja tavoitteita. Ihailen ihmisiä, jotka pystyvät harrastamaan liikuntaa säännöllisesti ihan vain terveyden ja liikunnan ilon vuoksi. Minä en nimittäin ole sellainen ihminen. Olen kilpailuhenkinen. Etenkin itseni kanssa. 

Eksyinkin muutamiin sup-kisoihin useampi vuosi sitten, ja innostuin siitä harmillisen paljon, sillä yksinhuoltajana ja koiranomistajana ei lopulta kisareissuille voinut lähteä. Tunnin suppailu kerran viikossa onnistui sentään kyllä. Ja sup-opetustunneilla on ollut välillä mukana oikein pätevä pieni apuopettaja.  

Ilokseni meillä on Millin kanssa ollut yhteisiä liikuntahetkiä tosi monessa lajissa vuosien varrella. Ollaan käyty tietty suppaamassa, mutta myös uimassa, surffaamassa, ajamassa kartingia, kiipeilemässä, pelaamassa tennistä, hiihtämässä ja laskettelemassa, jopa skeittaamassa. Yhteisissä hetkissä liikunnan ilo suorastaan pakahduttaa! 

Viime talvena viitosluokalla Milli alkoi viihtyä yksin (puhelimella…) ja kaverien kanssa. Tilaisuuteni koitti ja palasin vuosien tauon jälkeen kuntosalille kerran pari viikossa. Ajelin myös hyvällä omallatunnolla squash-hallille lauantaisin ja ehdin jälkipeleillekin saunassa. Tämä oman ajan luksus olikin vasta alkusoittoa, sillä tänä kesänä alkoikin sitten ihan uusi aika. Ennen ”äiti, koska sä tuut kotiin”,  oli tarkoittanut ”tulethan pian”, nyt se tarkoittaakin ”ethän tule pian”. Teini-ikä! Ja yllättäen minulla onkin taas omaa aikaa harrastaa, vaikka joka päivä.  

Juoksin ja suppailin kesällä pari pidempää lenkkiä. Heinäkuussa päätin käväistä sup-kisassa. Jännitti tosi paljon, simahdanko matkalle, kun en ole tehnyt juuri mitään vauhdikasta urheilua vuosikausiin, enkä tuntia pidempiä lenkkejäkään. Jaksoin kaksituntisen kisan yllättävän hyvin ja taistelin loppukirikamppailussa maaliin asti, eikä häviö siinä harmittanut.  

Mietin sen jälkeen, kehtaisinko lähteä SM-kisaan. Kun pohdin ääneen, viisas Milli totesi: ”Jos jäät vikaksi, niin sit vaan treenaat vuoden lisää ja meet ens vuonna paremmassa kunnossa uudestaan”. Niinpä! Kisa meni ihan mukavasti siihen nähden, että takana oli moneen vuoteen vain yksi reipasvauhtinen veto Aulangon kisassa ja muutama vaivainen pidempikestoinen peruskuntoharjoite.  

Kolmaskin kisa mahtui vielä tähän kauteen, Lauttasaaren legendaarinen ympäripurjehdus (siis sup), jossa yllätysvastustajana oli merenkäynti. Mitali maistui siksi erityisen makealta.

Urheiluhistoriani on pitkä ja kilpailuista on laatikossa sm-mitaleita monesta lajista: alppihiihdossa kumparelasku ja hypyt, triathlon, maastopyöräily ja cyclo-cross. Ei siis suppailusta. VIELÄ. ; ) 

Olen nyt jo peruskuntokauden alussa ja rohkeasti kaksinkertaistanut treenimäärän huimaan 6 tuntiin viikossa, sillä luotan jo lapsena valettuun kuntopohjaan, Millin ikäisenä hiihdin 700km talvessa (Siis perinteistä. Ennen kuin siitä tuli sietämättömän noloa teini-iässä ja piti vaihtaa lasketteluun : ) Leposyke taas 38, ja salaisia aseitani yrittäjän arjessa ovat Ambronite, meal shakes & greens, Anyday-pähkinäpatukat ja tietenkin perusruokavalioon kuuluu vakiona 100g maitosuklaata päivässä. Koska elämä on…

Saas nähdä, mitä syksy, talvi, ensi kevät ja kesä tuovat tullessaan. Se on varmaa, että edessä on huumaavan nautinnollisia hetkiä paitsi vesillä, myös salilla ja poluilla hikoillen, sillä treenistä oppii nauttimaan aivan uudella tavalla, kun sinnittelee ilman haastavampaa treeniä kymmenen vuotta. ❤

Sivullinen

Vastasyntynyt lapsi on ainakin pienen hetken ulkopuolinen, tahtomattaan sivullinen, irrallaan äidistään.    

Hetken kuluttua isä on tuon tuostakin ulkopuolinen, vain äiti kelpaa lapselle.  

Myöhemmin kolmas pyörä leikeissä on usein liikaa. Jokainen on saanut tuntea nahoissaan, miltä yksin jääminen tuntuu, kavereilla on liian kivaa keskenään. 

Koulujen alku sykähdyttää – paitsi heitä, joilla ei ole lapsia tai lapsenlapsia. Tai jonka lapsi päässyt opinahjoon. 

Kun harrastuskausi alkaa, vain osa pääsee mukaan siihen joukkoon tai joukkueeseen, johon toivoo. 

Moni ei tullut valituksi havittelemaansa jengiin mukaan karsinnoissa. Jotkut tulivat valituksi, mutta putosivat myöhemmin pois, koska eivät pärjänneetkään. 

Joku ei pääse karsintoihinkaan – koska geenit. Erilaisuus. Tai ei rahaa treenimaksuihin.

Kahdeksantoista täyttäneet kaverit pääsevät baariin, seitsentoistavuotias kääntyy ovelta ja marssii pimeässä yössä kotiinsa laskemaan kammasta piikkejä. 

Paras ystävä alkoi seurustella ensin, eikä hänellä ollut enää aikaa tehdä kaverijuttuja.    

Työt alkavat loman jälkeen ja voi sympatiseerata työkaverien kanssa arjessa selviämistä – jos on työpaikka. 

Toiset viettävät romanttista hääpäivää auringonlaskua käsi kädessä ihaillen – eronneet, lesket ja sinkut eivät. 

Koiranulkoiluttajat tapaavat iloisesti metsässä aamuisin – paitsi hän, jonka koira menehtyi äskettäin. 

Ja niin edelleen. 

Eläinoikeusihmisenä en osallistu rapujuhliin, sillä ravut kuolevat tutkitusti kipushokkiin, kun ne palavat elävältä. Siksi elokuussa painelen vähemmän face-peukkuja ja tunnen itseni sivulliseksi, vaikka se on täysin oma valintani. 

Tuhkimo on hieno satu ulkopuolisuudesta ja suloisesta pelastumisesta syrjinnän synkästä valtamerestä.

Tuhkimon kohtaloita on maailma täynnä, happily-ever-after-prinssejä vain saduissa. Nykyajan Tuhkimo kyllästyy kotileikkiin ja alkaa läsnäolollaan muistuttaa prinssiä kuolevaisuudesta. Moderni prinssi aloittaa näppärästi nuorikon kanssa toisen kierroksen. Tuhkimo raahaa korkokenkiään kirppikselle. 

Onko sivullinen yksinkertaisesti tarpeeton? Vai pikemminkin tärkeä osa kokonaisuutta, kuten pelaaja vaihtopenkillä? Hän on rauhassa, valmiudessa, hänellä on aikaa palautua, mahdollisuus valita ja harkita. Hän on vapaa paineista, odotuksista ja vaatimuksista. 

”Lähdetään juhlimaan!” ”Ei kiitos, haluan tänään rentoutua kotona, lähdemme huomenna aamusta retkeilemään.”

”Tähän projektiin tarvitaan juuri sinun osaamistasi!” ”Harmi, sillä olen juuri jäämässä vuorotteluvapaalle viimeistelemään opintojani. Kuka on toiseksi paras valinta projektiin?” 

Itse valittu sivullisuus on vahvuutta, itsenäisyyttä. Oma tila, oma aika, arvokas ja hallittu. Kadehdittavaa.   

Ei-toivottu sivullisuus puolestaan satuttaa, kirvelee, lannistaa ja lamaannuttaa. Kuka haluaisi nyyhkyttää hylättynä nurkassa? 

Ulkopuolisuuden tunne on väistämätön osa jokaisen elämää. Siksi se onkin siis osallisuutta, kaikille yhteistä kuulumista yhteiseen tunnekokemusperintöön. Ilman ulkopuolisuuden tunnetta ei olisi yhteenkuuluvuuden tunnettakaan.   

Voisiko sivullisuuden roolia myös muovailla? Vaihtaa roolia helposti ajatuksen voimalla? Viisas alitajuntamme osaa tehdä niin. Se joka jätettiin kutsumatta juhliin, rakentaa alta aikayksikön itselleen uuden roolin hahmona, joka ei edes halunnut noiden luuserien typeriin, pinnallisiin kekkereihin!  

Ja mielikuvitukselleen voi antaa luvan maalata kiehtova tarina, jossa koetut takapakit kääntyvät suurenmoisen onnelliseksi yllätykseksi myöhemmin. Tarinan voima on ihmeellinen, kuten Tuhkimokin opettaa.

Luovuuteen voi luottaa aina. Se elää ajattomuudessa. Kestotilauksena, ilman kuukausimaksua myös ensimmäisen ilmaisen kokeilujakson jälkeen!   

Jos todennäköisyys on tappavaa, elämän kannattaa antaa yllättää. 

Vielä kerran ja aina. 

P.S. Kesältä jäi takataskuun tositarina Tash Sultanasta, joka päihteiden vuoksi syrjäytyneenä ja myöhemmin niistä selvinneenä, kouluttamattomana australialaisena nuorena ei tiennyt, mitä voisi elämässään tehdä. Niinpä hän opetteli itse soittelemaan kitaraa, miksailemaan vähän ja päätyi tämänkaltaisen koti-GoPro-videoiden jälkeen lopulta maailmankiertueille. https://www.youtube.com/watch?v=Vn8phH0k5HI

Hssss….salaisuus!

Ihminen etsii onnea läpi elämänsä 

Sitä Oikeaa

reittiä taivaaseen. 

Yrittää juosta nopeammin, pidemmälle 

kuin taivaan portista mahtuisi vain ensimmäinen 

Kiipeää urallaan vuosikaudet 

uupuen usein matkallaan 

Koristelee kehoaan ja pörhistelee höyheniään 

kuin taivaassa olisi yksi viestikyyhky, joka poimii vain sädehtivimmältä toivelistan perille vietäväksi   

Palvoo vahvuutta 

kuin taivaassa olisi raskas ovi, jonka vain harvat saavat auki 

Haaveilee kyvystä leijua, liitää, kiitää  

edes hetken, jota flow’ksi kutsutaan  

Uskoo uutisiin ja uutuuksiin 

kokemuksiin ja kestotilauksiin

nautintoihin ja elämyksiin 

uhrauksiin ja suoritteisiin

tavoitteisiin ja haaveisiin 

henkisyyteen ja rakkaudellisuuteen

Itseluottamukseen – luottamuksen sijaan  

Turhaan 

Sillä taivas on koko ajan läsnä 

Kaikki vapaus ja rauha on aina 

suoraan yläpuolellamme 

Armon laki kuuluu: 

näemme sen vasta 

kun kaadumme yllättäen maahan

designaurinkolasit lentävät kauas  

emmekä kykene nousemaan heti ylös

Ihmisenä kasvamisen ihme

Ote Orange County Housewives -realitysarjasta, jossa aviopari on ajautunut kriisiin:

”-I don’t wanna waste my life any more. We’re getting older, I’m f****** done wasting my life. I just wanna be f****** happy, that’s what I want. I want to come home and feel loved. 

-That’s what I’ve been wanting for thirteen years. I don’t feel that you care about me. I don’t believe that you love me. 

-I just want to be happy, Shannon. I want to stop living an unhappy life. 

-I want to be happy with you. You sound like you want a divorce. 

-You need to be happy with yourself, Shannon. I can’t live this way any more. I do love you, it’s not a question that I don’t love you. But the question is that can I make you happy… 

-You do make me happy, David. When we’re together, you make me hap…..

-I can’t make you happy. ‘Cos if you were happy, you wouldn’t treat me the way you do. ”

Viihdesarjathan esittävät puolestamme vuorovaikutuksen kriisejä niin, että ne saavat omat kriisimme tuntumaan kevyemmiltä. Millainen lapsuus mahtoi Davidilla ja Shannonilla olla? Kumpikin pitää ongelmana toisen toimintaa, ei omaa lapsuuttaan. Ja jokaisen ihmisen ylivoimaisesti tärkein työstettävä kasvuhaaste on hänen oma lapsuutensa.

Olin eilen Besso-Boyden psykomotorisen terapian kurssilla. Tässä kiteytystä päivän pohjalta:  

Arkisessa ihmisyyden köökkianalytiikassa toistellaan usein, että ”ego on tiellä”, se estää ja häiritsee ihmistä olemasta hieno ja hyvä ihminen. Ajatus on siis, että ego on haitallinen ja ihminen ilman egoa on hyvä.  

Ihmisen terveeseen, synnynnäiseen perusolemukseen kuuluu taipumus tuntea kaikenlaisia tunteita, myös pelkoa ja vihaa. Ne eivät ole itsessään pahoja, ne ovat tarkoituksenmukaista tunne-energiaa. Paljon pahempi on tilanne, jos ihminen kokee, ettei hän pelkää mitään tai ei suutu mistään.    

Sally Potter kuvasi, että egon tehtävänä on toimia ikään kuin vaatetuksena. Jos syvin olemus on kuin avuton pieni lapsi, kyvytön toimimaan itsenäisesti, ei osaa tyynnyttää itseään, suojella itseään, ei voi odottaa hetkeäkään, että saisi tarpeensa tyydytetyksi, niin toimiva ego mahdollistaa ihmisen toimimisen laajemmin maailmassa, ajallisesti ja fyysisesti. 

Ihminen oppii egon avustuksella kommunikoimaan ja neuvottelemaan itsensä ja muiden kanssa, konkreettisesti ruokkimaan itseään, hankkii kodin suojakseen, löytää mielekästä työtä ja solmii toimivia ihmissuhteita, kykenee tasapainoisesti ottamaan ja antaamaan, kasvaa vanhemmuuteen. 

Jos pienen lapsen tarpeet eivät tule oikein ja oikea-aikaisesti tyydytetyksi, ego on kuin liian paksu tai ohut vaate ”todellisen minän” ympärillä (jota Pesso-Boyden-metodissa kutsutaan sieluksi = se, joka todella olen, puhdas potentiaali, prosessi). Epäsopiva ego torjuu, pitää etäällä tai haavoittuu liian herkästi. Alitajuisten perustarpeiden tyydyttämispyrkimyksistä syntyy häiritseviä riippuvuuksia ja vuodesta toiseen toistuvia kuvioita.

Riippuvuuksia toisista aikuisista tai auktoriteeteista, tarvetta saada yleisön huomiota, alttiutta päihderiippuvuuksiin, kohtuutonta kiintymystä ja ahneutta materiaalisiin asioihin, jotka symboloivat jotain perustarpeen tyydyttäjää, ”en voi olla onnellinen ilman kesämökkiä”, riippuvuutta omavoimaisuuden harhasta ja itsenäisyydestä, kyvyttömyyttä luottaa toisiin, antaa muille tai pyytää itselleen apua jne. Ihmisen ydinolemus on kuin liian pienissä vaatteissa (ikuinen ahdistus, yliherkkyys ym, joiden kanssa ei selviä itse) tai liian suurissa (aina liian vähän huomiota). 

Perustarpeet ovat aluksi hyvin fyysisiä, ne kaikki tyydyttyvät alun perin täydellisesti kohdussa ja varhaislapsuudessakin hyvin konkreettisesti: paikka (kohtu, myöhemmin syli, perhe, ystävät), turva (syli, aikuisen käsi, koti), ravinto (saa maitoa kun itkee nälkäänsä, isompana ei tuputeta, vaan oppii tunnistamaan nälän ja kylläisyyden, pyytämään lisää), rajat (hoksaa vauvana erillisyytensä, oppii henkistä ja fyysistä ”napanuoraa” venyttämällä, vanhemman taustatuella asteittain vapautta ja vastuuta, kasvaa lopulta täyteen itsenäisyyteen), tuki (rakastava katsekontakti, läheisyys, kosketus, kokemus nähdyksi ja ymmärretyksi tulemisesta, kannustus ja rohkaisu, lopulta ihminen harjaantuu ilmaisemaan itseään verbaalisesti ja tukemaan muita). 

Vanhemmat tai huoltajat huolehtivat lapsen perustarpeista aina enemmän tai vähemmän vajavaisesti, jolloin niiden tyydytys ei ole oikeanlaista tai oikea-aikaista: jos lapsi ei saa kokeilla rajojaan, ei opi kokemaan ja käsittelemään asteittain itse pelkoa, surua, vihaa, sietämään yksin olemista (tämän päivän ongelma, curling-vanhemmuus), hän ei niitä aikuisenakaan kykene kestämään, vaan odottaa, että joku toinen (esim. puoliso, esimies) hoitaa pahan olon pian pois. 

Jos hän taas jää liikaa yksin pelkonsa, surunsa tai vihansa kanssa, hän painaa ne pois ja voi kärsiä ”liian hyvin käyttäytyvänä” aikuisena kummallisista pakkoneurooseista. Tai jos hänelle on tarjottu lapsena jotain hyvää syötävää, kun hän on surullinen ja kaipaisi hellää katsetta ja syliä jne. 

Kenenkään perustarpeet eivät ole täydellisesti tyydyttyneitä lapsuudessa, monista eri syistä. Onneksi aikuisuudessa voi paikata näitä puutteita. Nykyisin tiedetään, että aivojen neuroplastisuus mahdollistaa varhaistenkin tunnemuistojen muovaamista paremmiksi. Ei ole koskaan liian myöhäistä saada onnellinen elämä ja terve, toimiva ego! 

”Memory runs the show” – Al Pesso 

Muistot ohjaavat toimintaamme ja valintojamme koko ajan ja muisti toimii tunne-energialla, ei rationaalisesti. Pelkkä keskusteluterapia jääkin usein liian rationaaliseksi, ja vaikka syntyy ymmärrystä syistä ja seurauksista, käyttäytyminen ei muutu. 

Pesso-Boyden-menetelmä keskittyy kehoon tallentuneiden tunnemuistojen muovaamiseen. Keho muistaa ja tunnistaa hämmentävän tarkasti, millaista turvaa, tukea ja suojaa ihminen on kaivannut alun perin. Sanoja syvemmälle ulottuu kosketus, josta löytyy tärkeitä avaimia.  

Minkä värinen onni on?

Istumme rannalla onnellisina
vaikka emme samaa onnea jaa

Minun onneni on keltainen
lämmittävä aurinko

Sinun onnesi on taivaansininen
vapaus ja rauha

Pyöräilijän onni on harmaa
kevään kuivattama maantie

Hänet möristen ohittavan motoristin onni on musta
palaneen kumin tuoksu

Tuolla kyykkivän puutarhurin onni on tummanruskea
viileänkuohkea kevätmulta

Vaunuja työntävän äidin onni on vihreä
sukupuolineutraali elämäntaimi

Sillalla kalastavan maahanmuuttajan onni on viininpunainen
Suomen tasavallan passi

Kiviä potkivan teinin onni on värissä nude
uusi luomiväri ja filtteri puhelimessa

Kenen onni on aidosti punainen sydän?
elinsiirtojonossa odottavan

Kun olen onnellinen ja haluan jakaa sen
mitä oikeastaan silloin jaan?
Kuin leipää kylläiselle?
Kevään kukkia allergiselle
Oopperaa sille, joka räppiä rakastaa

Onko onnea asia yksikään?
Onko onni vain hipaisu ytimeen
välähdys, aavistus unelmasta
joka paljastuu kosketus kerrallaan
ihan jokaiselle, ajallaan


Tuntematon minäkuva

IMG_7768

Olin valokuvauskurssilla, jossa saimme yhdeksi tehtäväksi kuvata toista osallistujaa. Emme tienneet hänestä mitään. Muotokuvat paljastivat hämmennykseksemme asioita, joita emme itsessämme näe.

Parini ei halunnut kuvata lainkaan kasvojani, vaan jotain muuta. Hän halusi aloittaa käsistäni. Ajatustenlukua kuvauksista ja niiden jälkeen:

Kuka on tuo ihminen? En tiedä edes hänen nimeään, mutta yritän kuvata jotakin siitä, mitä hänessä näen.

Kuluneet ja luiset kädet, kuin keskitysleiriltä. Millaista elämää hän on oikein elänyt?

IMG_7769

Hänen hiuksensa on kietaistu huolimattomasti. Hän ei taida ehtiä käydä kampaajalla tai kauneushoitolassa. Miksi?

Hän näyttää siltä kuin haluaisi levätä. Pyydän häntä lepäämään.

IMG_7770

Ehkä hän on sellainen, joka hoitaa vastuunsa vaikka kontaten, jos ei pysty kävelemään?

IMG_7771

Ehkä tuo ihminen kasvoi selviytymään yksin modernissa menestysmaailmassa, jossa on tärkeintä pyrkiä osoittamaan omaavansa Ison ja Kykenevän?

Kuka on terävä-älyisin? Vaikuttavin? Vahvin? Kuka tekee eniten rahaa? Kuka on nopein? Kenellä on valtaa? Kuka on rohkein? Kiinnostavin, vetovoimaisin? Kuka osaa manageroida mainettaan pitämällä hauskaa ja viettämällä laatuaikaa kännykkäkuvien todistaessa?

Kisaajia riittää miljoonittain, taso nousee vuosi vuodelta.

Kisa ei lopu koskaan, eikä sitä voi voittaa kukaan.

Kiireessä kukaan ei halua herätä näkemään tätä tragediaa, ei muista Citizen Kanen kohtaloa.

Kisaajat kaatuvat yksi kerrallaan. Kukaan ei tule takaisin kertomaan:

Rosebud odottaa.

===

Scandinavian Music Group, ”Lopulta olemme kuitenkin yksin”:

Katso minä opin irrottamaan
Näetkö kuinka käteni ei hae mitään
Sen mikä on pahaa minä unohdan
Jos näen otain hyvää ohi kävelen

Lopulta olemme kuitenkin yksin
Lopulta olemme kuitenkin yksin

Minulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni
Minulle jää ylleni satanut puiden pöly
Minulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään
Minulle jää unet joissa peurat puhuvat

Ketään ei voi tuntea kokonaan
Ketään ei voi viedä mukanaan

Lopulta olemme kuitenkin yksin
Lopulta olemme kuitenkin yksin

Minulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni
Minulle jää ylleni satanut puiden pöly
Minulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään
Minulle jää unet joissa peurat puhuvat
Minulle jää villi kuminan tuoksu hiljaisella aukiolla

Elämä on… kaunis dilemma

Ole jämäkkä, ole lempeä

sinnikäs ja joustava

sillä elämä on dilemma.

 

Kauneus on katsojan silmissä.

Kauheus kovin usein sekin. 

 

Onni ei ole sen etsinnässä

se on ihan jo tässä!

 

Päädytkö kuuseen vai katajaan

sen tuuri ratkaisee

mutta ken kuuseen kurkottaa

sen ryhti oikenee. 

 

Rakkaus on ikuinen lahja rakastavalle

läpi sormien valuva hiekka sitä osakseen odottavalle.

 

Uskalla siis rakastaa 

lähimmäistä, kanssakulkijaa

sillä onni, toden totta, suosii rohkeaa!