Mietteitä kesän jälkeen, johon on kuulunut aika monta suunnittelematonta ”never before” –kokemusta:

Superlatiiviyliannostus on tulevaisuuden HIV. Se sai alkunsa Amerikasta, kuten melkein kaikki valtavan suuri, häikäisevän kaunis ja unohtumattoman vaikuttava. Opimme kehumaan taktisesti, imartelemaan, saavuttamaan sen avulla yhtä sun toista.

Egot janoavat superlatiivi-ilmaisuja: olet paras, täydellinen, ainutlaatuisen upea, pään sekoittava, ennennäkemättömän lahjakas. Tavoitteenamme on olla vain parhaita, maailman suurimpia.

Kuten kaikkeen hyvään kohtuuttomasti annosteltuna, superlatiiviyliannostukseenkin voi lopulta kuolla. Sen saa huomaamattaan äärettömän hekumallisessa tilassa, mahdollisuusmaniassa, siksi sitä on vaikea varoa.

Tiedän, mistä puhun. Olen saanut elinkautisen sen diilerinä, luvannut rakastaa asiakkaita ja ihmisiä täältä ikuisuuteen ilman turvavälineitä. En jaksanutkaan. Ja saanut armahduksen.

After Ultimate Love there is – wife?

Vai sittenkin…

After Ultimate Love there is life – täydellisen rakkauden jälkeenkin on elämää.

Vai sittenkin…

After Ultimate Love there is Life – liian täydellisen rakkauden jälkeen alkaa Elämä.

Yksilön ja joukonkin ego kuihtuu superlatiiviyliannostuksn jälkeen kuin ruusupensas hiukan liian pitkän kesän jälkeen, luonnostaan. Helpommin kuin vesurilla, joka jättää juuret. Tai torjunta-aineilla, jotka myrkyttävät. Superlatiiviyliannostus on egon pitkä, kuuma kesä.

Jos siitä selviää, löytää aikuisten oikeasti oman paikkansa maailmassa. Ei ole pakko yrittää olla aina paras, pyrkiä hyvästä parhaaksi – joskus tekee hyvää pyrkiä olemaan vain hyvä. HIV edisti turvaseksiä, superlatiiviyliannostus edistää lopulta inhimillisyyttä.

After all these years I am not just a human.

I am human.

One of seven billion. And respecting it.

Becoming one has been the ultimate challenge. Ego boost challenges, like The Ironman, are just paper compared to it.

It’s Real Life.

Mitä huomaamattomampi on asia, jonka kohtaat, sitä suurempi merkitys siinä piilee. ❤