Urheilu on p…stä?

Onko urheilu turhamaista, narsistista napaan tuijottamista? 

On. 

Onko urheilu tervettä elinvoiman vaalimista, iloisen sosiaalista kilvoittelua? 

On. Sitäkin. 

Urheileminen rakentaa itsetuntoa ja itseluottamusta. Urheilu on fantastinen areena kasvaa ihmisenä, jalostaa luonnetta. Joudut kohtaamaan yllättäviä vaikeuksia. Tunnet itsesi heikoksi, vaikket millään haluaisi. Saat onnellisia onnistumisen kokemuksia, kun yrität, vaikka olit jo melkein luovuttamassa.     

Urheilu menee joskus yli ja kääntyy itsevarmuudeksi, itsekeskeisyydeksi ja ylemmyydentunnoksi, joka ei jätä tilaa läheisille saada olla heikko, tarvitseva: ”Mitä siinä vikiset, ettet jaksa muka kävellä, minä olen jo juossut puolimaratonin tänään!”  

Epäreilua keulimista ja ylvästelyä saavutuksilla, jotka perustuvat tutkimusten mukaan entistä enemmän geeniperimään ja synnynnäisiin ominaisuuksiin, eikä tahdonvoimaan ja viitseliäisyyteen. 

Amerikkalainen unelma ei ole totta: sinusta ei voi tulla mitä vain, kunhan tarpeeksi haluat ja ahkeroit. Sinä olet syntynyt tietyllä suorituskyvyllä varustettuna. Jos Toyota vain päättää ajaa tarpeeksi pitkään moottoritietä, aina tulee jostain Bemari ja vetää ohi. Bemari, jolla on isompi ja suorituskykyisempi moottori, vaikkei se harjoittele ajamista yhtään. Se on syntynyt sellaiseksi. Toyota voisi pärjätä kyllä toisessa lajissa, vaikka taskuparkkeerauksessa. Ai niin, mutta Bemarissa on parkkikamerat. Doping! 

Olin vuosia sitä mieltä, että kilpaurheilu on pettänyt minut.

Meidän rakkaussuhteemme alkoi, niin kuin useimmilla: oli kivaa olla hyvä jossain tekemisessä, josta nautti. Kun kilpaurheilu-ura etenee, kiva vähenee. Urheilua onkin joka päivä, aamuin illoin. Suklaakin on nautinnollista, ellei sitä ole ruokalistalla lounaaksi ja päivälliseksi. Urheiluun ihastumisesta ja mitaleihin rakastumisesta siirrytään arkeen. Työlääseen rakastamisen opetteluun, päättymättömälle kivikkopolulle.  

Tulee paineita. Aikaa menee eniten urheiluun, eikä sitä riitä tarpeeksi opiskeluun tai töihin. Urheilusta pitäisikin saada leipänsä. Jos olet oikein hyvä, ovat jotkut muut odottamassa, että lyöt ennätyksiä ja kärkisijoja pöytään säännöllisin väliajoin. Muuten ei tipu sponssia. On lisäksi syytä olla valovoimainen, vaikuttava persoona kameroille. Sitten on valmennusvalinnat, asuinmaan olosuhteet, välineet, rasitusvammat ja loukkaantumiset. Hiihtolomalla ja kesällä on treeniohjelmaa ja ruokavaliot, ei mahdollisuutta spontaaniin, sosiaaliseen yhdessäoloon. 

Kestääkö kantti, pettääkö hermot kriittisellä hetkellä? Liikaa tuntuu olevan ihan vain itsestä kiinni. Onko sinusta tähän, vai häviätkö, luovutatko? Oletko tähti vai luuseri? 

99,99 prosenttia tosissaan urheilevista ei koskaan tule voittamaan mitään arvokilpailua. Ja se, joka voittaa, ei tule onnelliseksi ihmiseksi. Siitä voitosta siis. Saattaa toki tulla jostain ihan muusta – kuten ne häviäjätkin.  

Urheilu on siis lopulta vain karmeaa ajan, voimien ja rahan haaskausta?  

Samoin voisi ajatella taiteesta ja kulttuurista. 

Mikseivät kaikki vain käytä vapaa-aikaansa lähimmäisten auttamiseen? 

Se ei ole realistista, eikä edes hyväksi. 

Jotta jaksan tukea lähimmäistä, vaikka vain henkisesti, minun on voitava hyvin. Pelkkä henkinen hyvinvointi ei riitä. Ihminen on psykofyysinen olio, keho ja mieli ovat yhtä. Tunteet syntyvät ja asuvat kehossamme. Tunteet ovat kemiaa. 

Onko sattumaa, että bisnesmenestyjät ovat usein hyväkuntoisia? 

Kun kipaisen metron rullaportaat ylös matkalla palaveriin, kehossani erittyy hormoneja, jotka paitsi tuottavat mielihyvää, nostavat itseluottamustani. Hormoneja, jotka virittävät positiiviseen taisteluun. Kestän stressiä paremmin. Kestän pettymyksiä ja teinin kiukuttelua kotona. Nukun paremmin ja olen virkeämpi. 

Liikunta on ollut iso tekijä, joka on auttanut minut ylös kriisistä, masennuksesta ja toivottomuudesta. Kun usko ihmiseen, itseen ja muihin, on ollut kadoksissa, liikkuminen luonnossa helpottaa. Metsässä ja merellä olen vapaa ja täydellinen ihan sellaisena kuin olen. Eivät männyt kysele, mikset juokse kovempaa tästä ohi. Liikunta antaa hormonaalista, reilua kilpailuetua arjen taisteluihin jokaiselle halukkaalle. 

Toinen saa liikunnasta paljon mielihyvää geeniperimänsä vuoksi, toinen saa vähän. Kilpaileminen on mauste, joka tekee liikunnasta paljon maistuvampaa tietyillä geeneillä varustetuille ihmisille. Toisille taas päinvastoin, kilpaileminen vähentää liikunnan maistuvuutta. 

Mutta liikunnasta saatava hyöty jaksamiseen on kaikille sama. 

Kohtuudella nautittuna, kuten kaikki hyvä ja tärkeä elämässä.

Hyvä urheilu on tasapainoa treenin, terveyden ja lähimmäisten välillä.

Hyvä elämä on tasapainoa työn, terveyden ja lähimmäisten välillä. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s