Tapahtui viime jaksossa: Maksimihapenottokyky nousi 10%, erityisesti Helsingin Urheilulääkäriaseman testipalautteiden ansiosta, joiden mukaan täsmensin treenejä. Ilmestyi ikään kuin yksi vaihde lisää käyttöön. Mahtavaa!  

Sitten talvi ei tullutkaan, ja vuosisuunnitelmani treenien osalta piti laittaa osittain uusiksi. 

Päädyin valmennussuhteeseen Atlantin yli Larryn kanssa. 

Nyt on sunnuntai, lepopäivä. Eilen oli kova treeni juoksumatolla ja salilla, toissapäivänä merellä. Tunteja ei kerry viikkoon kovin paljon, mutta intensiteettiä sitäkin enemmän. ”Huvikseen” kuntoileva ystäväni treenaa enemmän tunteja viikossa kuin minä. Nyt on kroppa kuin kunnon painin jäljiltä. Tankkaan pastaa ja ruisleipää. Rasvaprosentti pysyy itsekseen 15-16:ssa ja hyvä niin, koska ruumiinrakenteeltaan ideaalinen suppaaja on kevyt ja vahva.

Huomenna alkaa uusi viikko, jonka sisällöstä ei ole vielä mitään tietoa. 

Tässä päästään asian ytimeen. En tiedä, mitä on ohjelmassa, joten ei minkäänlaista hallinnan tunnetta. Tiedän vain sen, että tuleman pitää varmasti jotain muuta kuin sitä, mistä tulee onnistumisen fiilis. Epämukavuusaluetta. 

Minulle mukavuusaluetta ovat ne treenit, joissa tekee kovaa työtä JA tuntee itsensä vahvaksi. Vaikka 6 x tonnin juoksuvedot ja penkkipunnerrus. 

Epämukavuusaluetta taas on kaikki sellainen, mitä ei ole tehnyt aikaisemmin. Epämiellyttäviä ja vaikeita harjoitteita, painojen kanssa ja aerobisesti. Epämukavina ajankohtina. Niistä seuraa epäuskoista ja turhauttavaa tunnetta enemmän kuin endorfiinibuustia.   

Eikö urheilun kuulu olla kivaa ja innostavaa? 

Ei, ainakaan jatkuvasti. 

Työssäkin riittää tutkimusten mukaan, että 15-20 prosenttia ajasta on innostunut, lopun aikaa voi olla muunlaisia tunteita. Jos on liikaa intoa, loppuu tekeminen kuin kanan lento. 

Fyysinen ja psyykkinen suorituskyky korreloivat keskenään. Jos harjoitutan itseni sietämään ennakoimattomuutta treeneissä ja siitä seuraavaa epävarmuuden ja epämukavuuden tunnetta, siedän paremmin sen myötä työelämässä ja muillakin elämän osa-alueilla tarpeellista ennakoimattomuuden tunnetta. Uskallan entistä paremmin kokeilla ja oppia. 

Kyse onkin siis mielihyväntunteen lykkäämisestä. Voi olla, että yksikään treeni ensi viikolla ei ole innostava tai kivaa – mutta jos ja kun saan tämän ennen kaikkea henkisen prosessin kahlattua läpi kesään asti, olen uskoakseni vähän jalostuneempi ihminen.   

Olen jo saavuttanut syksyllä asettamani aikatavoitteeni ja melkein unohtanut, että pinnallinen tavoite oli SM-mitali. Eihän tässä ole kyse raudan puutteesta 😉 Tavoite on kokonaisvaltaisempaa: kasvaa henkisesti. 

Tässä nyt vielä lopuksi kuitenkin joitakin fyysiseen suorituskykyyn liittyviä seikkoja, joita suosittelen kokeilemaan:   

• Laatu korvaa oivallisesti määrän treenissä, kun on kyse työssäkäyvästä keski-ikäisestä urheilijasta. Ei ole kyse kalenterista löytyvästä ajasta, vaan kokonaiskuormituksesta. Lähimmäiset eivät saa kärsiä urheilusta. 
• Seuraan Garminista palautumisia ja paljon muutakin. Menen nukkumaan ajoissa iltaisin. 
• En käytä alkoholia. Käytän mielihyvään liikenevää rahaa mieluummin urheiluvarusteisiin. 
• Syön mahdollisimman pitkälti kasvispohjaista ruokaa (pl. jokapäiväinen leipäni eli maitosuklaa), satunnaisemmin juustoa, kalaa tai kananmunaa. Ja joskus jäätelöä. 
• As everybody knows, käytän päivittäin Ambroniten Complete Meal shakea ja Ambro Greensiä. EI kaupallista yhteistyötä (vieläkään?!?!)