39-vuotiaana tuoreena äitinä olin oikein hyvässä kunnossa. Vedin monta leukaa ja maraton kulki aikaan 3.46. Äitiys oli tietenkin aivan toisella tavalla upeaa verrattuna maratonjuoksuihin, ja perheellistymisen myötä – yllätys yllätys – oma aika muuttui uhanalaiseksi luonnonvaraksi seuraaviksi 12 vuodeksi. Oli ensin uusperhettä ja sitten yksinhuoltajuus. Pidin itseni kyllä hyvässä peruskunnossa keskimäärin 2,5 treeniviikkotunnilla vuosien varrella. Lajeja ja ajankohtia ei kylläkään voinut kovin vapaasti valita.  

2013 eksyin suppilaudalle kohtalokkain seurauksin: siitä tuli saman tien ykköslajini, sillä siinä yhdistyi kokonaisvaltaiseen kuntoiluun huikea vapauden tunne vesillä. Joka säällä ja kovalla tuulellakin aina erilainen huippufiilis! Kun suppailuun ei ole ollut paljon aikaa, sitä osaa arvostaa erityisen paljon. 

Kun olin täyttämässä 51 tänä keväänä, kunto oli edelleen ikäisekseni ja naiseksi oikein hyvä. Juoksin Cooperissa 2550. FirstBeat-mittaus viime talvena antoi myös erinomaiset tulokset. Kuitenkin kovat ja pidemmät treenit olivat jääneet minimiin 10 vuodeksi, kuntosalilla käymiseen olisi mennyt liikaa aikaa jne. Viikottainen squashtunti ystävän kanssa tuntui hyvältä treeniltä. Ruokavalioni pohja oli pitkälti juustoleivissä ja suklaassa, näistä yhteensä kertyi yli puolet päivän energiasta.   

Jonkinlaisen sysäyksen sain kesällä BBC:n tuottamasta dokkarisarjasta, jossa vapaaehtoisia eri tavoin hyvinkin huonokuntoisia henkilöitä ohjattiin kokonaisvaltaiseen elämäntapamuutokseen sillä seurauksella, että heidän biologinen ikänsä nuoreni 3 kk:ssa esim. 10-15 vuotta. Tuudittautuako mukavaan ”tässä iässä” -asenteeseen: ”tässä iässä riittää… tässä iässä ei enää tarvitse…” vai voisiko valmiiksi hyväkuntoinenkin kääntää kelloa? 

Tilastolliset luvut ovat kuitenkin niin vastaanpanemattomia, että jopa biohakkerien ja treenivalmennuksen guru Ben Greenfield latelee niitä faktoina pöytään:

• Kunto (maksimaalinen aerobinen suorituskyky) laskee 25 vuodesta eteenpäin n. 1 %, min. 0,5% vuodessa, vaikka treenaisi jatkuvasti. Minunkin juoksutulokseni olivat laskeneet 25-vuotiaasta 40v:ksi suunnilleen tuon 15%. 
• Lihasvoima vähenee 35-65 ikävuoden välillä neljänneksen verran. 

Kesällä otin pientä tuntumaa kisaamiseen ja tuplasin treenimäärän 6-7 viikkotuntiin. Syksyn tullen ohjelmaan tuli uudella tavalla tehokasta ja mahdollisimman fiksua treeniä, sillä käyn edelleen töissä ja muulla ajalla hoidan koiraa, kilpaurheilevaa teiniä ja jeesaan vanhaa äitiä, vain parisuhdeajasta luovuin.  

Kyseessä oli leikkimielinen ihmiskoe, sillä treenimäärää ja/tai tehoa ei kannattaisi tuplata kerralla. Siitä seuraa todennäköisesti ylirasitustila, vammoja tai sairastumisalttiutta. Mm. supertehokkaana pidetyn crossfitin aloittaneista aika moni putoaa pelistä vammojen vuoksi. Jos treenin määrä on ollut niin pieni kuin minulla, tuplaaminen teki siitä kuitenkin edelleen kuntourheilua. 

Ruokavalioni tärkein muutos koski juustoleipiä, jotka vaihdoin Ambroniteen. (Edelleenkään ei kaupallista yhteistyötä!) Suklaasta en nimittäin luovu 😇. Tuunasin myös jo entuudestaan kasvisvoittoista ruokavaliota sopivien tilaisuuksien mukaan vegestä vegaaniksi. Aamuisin juon AmbroGreensiä. Vegaanille sopivasti sipsejä ja limua käytän kyllä useana päivänä viikossa ja kerran viikossa on pizzapäivä. Ei siis mitenkään niuhoittamista, mutta pienet parannukset usein toistuvina johtavat yllättäviin tuloksiin kuukausien kuluessa. Sama pätee kaikissa kohtaamisissa, olivat ne sitten  jääkaapin, kahvakuulan tai ihmisten kanssa työssä: ei se määrä, vaan laatu.     

Kehitystä kesästä joulukuulle:

Kesällä meloin 1 km edestakaisella radalla aikaan 9.04, syksyllä 7.39. Tekniikka ja vähän kapeampi lauta vaikuttavat toki myös. Cooper 2550 toukokuussa, marraskuussa 2780. Soutuergometrillä menee nyt kilometri vain 10 sek hitaammin kuin 30-vuotiaana ja 45 sekuntia nopeammin kuin kesällä. Aerobinen ja anaerobinen kynnys ovat korkealla tasolla kuntotestin mukaan, ja kuntotaso sama kuin 39-vuotiaana. Rasvaa on 15% vs. tuolloin 18%, lihasmassaa puolestaan enemmän. Rautakin liikkuu salilla kevyemmin. Suorituskykykello on siis kääntynyt taaksepäin hämmentävällä tavalla!

Ei ole ollut flunssaa, eikä rasitusvammoja. Veriarvot ovat hyvät, leposykkeet ja ortostaattiset mittaukset normaalit. Nukun hyvin ja jaksan mainiosti arkiaskareita. Ainoa pieni haittapuoli on se, että squashpeliä ystäväni kanssa ei voi enää laskea syketason puolesta kehittäväksi treeniksi, se on palauttavaa liikuntaa ja sosiaalista hauskanpitoa. 

Tämä kuntotaso riittäisi jo mainiosti, mutta nyt alkaa seuraava vaihe, jolloin treeni taas muuttuu hiukan. En treenaa rutiininomaisesti tai ”fiiliksen mukaan”, sillä silloin pysyttelisin liikaa tutuissa mukavuusalueen harjoitteissa. Treeni ei ole suinkaan aina miellyttävää, vaan monesti se on pikemminkin piinallista, silloin se on erityisen tehokasta. ”Suppailu” on muuten vähän hassu ilmaisu, vähän kuin surffailla vs. surffata, lueskella vs. lukea. Sup-kausi tulee jatkumaan tammikuulle asti, kun piipahdamme vuoden alussa Kanarialla lämpimämmillä vesillä.

Tavoitteellinen kuntourheilu aikuisiällä on turhamaista, myönnän! Toisaalta viihdyke, joka vaikuttaa positiivisesti terveyteen ja jaksamiseen ja tuottaa paljon hyvää mieltä, ei ole kovin pahasta. Ja jotenkin huomaamatta tämä tinkimätön treeniote on siirtynyt myös töihin. 

Oppi tästä syksystä on se, että never say never ja against all odds kannattaa pitää takataskussa. Tekee hyvää joskus rikkoa rajoja! 

Kiitos avusta, rohkaisusta ja kannustuksesta tänä vuonna! Erityiskiitokset Magnus Lönnqvist, Helsingin Urheilulääkäriasema ja Elias Lehtonen, Kämp Club ja Oskar Gruner, Jussi Pekkarinen ja kaikki sup-kaverit sekä Jari Laaksolle / SIC Maui jo etukäteen ensi kaudesta 😊🍀! Tervettä, elinvoimaista, elämäniloista ja vahvaa vuotta 2020 meille kaikille!