Kaksi kuukautta suunnitelmallista SUP SM 2020 -treeniä takana. Asetin elokuussa aloittaessani kesälle 2020 kolme tavoitetta: 1) Pysyn terveenä 2) Jos saan 10 km ajasta (1h 27 min) ensi kesäksi 3 minuuttia pois, olen tyytyväinen 3) Dream Goal: 1h 20 min aika tai sen alle, jolla olisi ollut tänä vuonna jo kultajahdissa mukana. 

Tilannepäivitys nyt parin ensimmäisen kuukauden jälkeen: Olen ollut terve ja palautunut treenien välillä oikein hyvin, vaikka on ollut myös kiireitä töissä. Tästä on siis hyvä jatkaa samalla mallilla. Riittävästi lepopäiviä ja hauskanpitoa squashkentällä pitävät kropan ja mielen vetreänä. Seuraan leposykkeitä Garminista. Vesille toki pääsee hyvässä lykyssä vielä joulun pyhinäkin, kuten useana viime vuotena, joten lajinomainen treenikausi ei ole suinkaan vielä ohi.   

Hiilikuituisen kapean kisalaudan pitäisi automaattisesti parantaa vauhtia sekuntikaupalla per kilometri verrattuna pumpattavaan ja selvästi leveämpään lautaan. Mutta mutta… meloin samaa vauhtia pari päivää ennen Felix-Starboardini saapumista tunnin pituisen vauhdikkaan lenkin kuin pari viikkoa Felixiin totuttelun jälkeen samanlaisissa olosuhteissa. 

Välineet eivät sittenkään ratkaise ehkä niin paljon kuin oletin… onneksi vai harmiksi? Toki asusteet vaihtuivat tässä välillä vähän paksumpiin syystamineisiin, silläkin on vähän vaikutusta. Ja tämä nyt oli vasta yksi satunnainen kokeilu. Ja onhan Felixin ja minun suhteeni vasta kovin tuore.

Hyvää tässä kuitenkin oli se, että tuo tunnin vauhdikkaan lenkin tahti oli molemmilla kerroilla 1h 21 min / 10 km -vauhtia eli siis jo nyt melkein Dream Goal (!!!). On siis jo tavoite-updaten aika!   

Tekniikassa on valtavasti parannettavaa, sen tiedän. Melalla huiskimiseni on nyt aikamoista soheltamista ja siinä on monta selkeää virhettä. En ole harjoitellut tekniikkaa vielä oikeastaan yhtään. 

Suppailussa on todella motivoivaa, kiehtovaa ja innostavaa se, että kehittymistä ei tapahdu vain fyysisen kunnon puolella, kuten esim. maratonilla, josta ei voi keski-ikäinen enää repiä mitään onnistumisen fiiliksiä, kun ajat on surkuhupaisia verrattuna nuoruuden ennätyksiin. Suppailussa sen sijaan kehittyä voi fyysisen suorituskyvyn lisäksi (ja siinäkin kestovoima ja hapenottokyky erikseen) myös tekniikan ja taktiikan osa-alueilla ja hiukkasen välineidenkin tuunauksella. Onnistumisia on siis poimittavissa monipuolisesti ja helpommin. 

Kaikkein parasta suppailussa on kuitenkin fiilis merellä. Jokainen kerta on erilainen ja ainutlaatuinen. Seisominen keskellä merta on yksinkertaisesti sanoin kuvaamaton tunne. Kajakkimelonta on ollut ihan kivaa sekin, mutta suppailu on… fantastista. Se on ollut aivan yhtä ihanaa nämä välivuodet, jolloin suppailin ilman kelloa kerran viikossa, kuin nyt. Neljä vuodenaikaa vesillä on elämän eliksiiriä, luksusta ja siunaus. Lisää tätä, forever, kiitos!