Lisäisikö luksus onnellisuutta? Edes hiukan?

Kumpi on tärkeämpää ihmisenä kasvamisen ja elämänviisauden kannalta: saada kokea köyhyyttä vai yltäkylläisyyttä? Entä kumpi näistä on tärkeämpää onnellisuuden kannalta? Ei muuten olekaan aivan yksinkertainen kysymys!

Meille kävi aikamoinen tuuri tyttäreni kanssa, kun lähdimme lomalle Lontooseen. Olen kuulunut vuosikausia melko passivisena jäsenenä luksushotellien kanta-asiakasohjelmaan, joten tartuin erityisen hyvään erikoistarjoukseen ja päätin panostaa majoitukseen. Ne muutama yö, joita vuodessa saa viettää ilman, että kello kuusi ponnahtaa koiraa ulkoiluttamaan, ovat erittäin arvokkaita.

Kun pääsimme hotelliin, huoneemme olikin yllättäen upgradattu hulppeimpaan sviittiin! Tämä satunnainen mahdollisuus kuului kanta-asiakasohjelman etuihin. Neliömäärältään kaksi kertaa kotimme kokoinen huone – siis huoneisto – odotti verkkareissa lähestyvää pienyrittäjä-yksinhuoltajajoukkuetta 😉 Normaalihinta olisi 1400 puntaa per yö. En ole eläissäni majoittunut näin hienosti!

Maksimoimme nautinnon matkabudjetin rajoissa: söimme lounaaksi eväsleipiä puistossa ja illalla tilasimme pizzaa huonepalvelusta. Elokuvaa muistuttavassa elävän elämän kohtauksessa Herra Tarjoilija kattoi hopeiset aterimet eteemme rusetti kaulassa.

Huhuilimme toisillemme omista kylpyhuoneistamme ja katselimme ruusukylvyn jälkeen auringonlaskua plyysisohvalta. Sillä välin huoneiston toisessa päässä palvelusväki oikoi lakanoita yötä varten. Elämää!

36503222_10156511861058114_519501832326742016_n

Miljoonat ihmiset opiskelevat menestymisen salaisuuksia vuosittain kirjoista ja kursseilta ihailluilta sankareilta, jotka ”menestyvät”. Menestymistä mitataan yleisimmin vauraudella. Maineellakin, mutta maineella saa suosion ohella nimenomaan materiaalisia nautintoja.

Haluamme mielihyvin rikastua ja menestyä, yritämme sitä vaikka pizzan äärellä kotisohvalla, lottoamalla. Haluamme mieluusti antaa lapsillemmekin mahdollisuuden menestyä. Päästä vaikkapa hyvään koulutuspaikkaan, josta valmistuu ammattiin, josta myös ansaitsee mukavasti. VIP-passin elämään. Lottovoitto lapselle tai itsellekin olisi ehkä mieluisa ammatti, jossa saa toteuttaa itseään ilman taloudellisia huolia?

Tiedämme toki, että menestyksellä, rahalla tai maineella, ei saa onnellisuutta.

Ja onnellisuus on kuitenkin se, mitä eniten tavoittelemme. Emmekö toivo lapsillemmekin kaikkein eniten sitä, että heistä tulisi onnellisia? Yritämmekö siis järjestää heille sellaisia tekijöitä elämään, jotka ovat onnellisuuden kannalta ratkaisevia?

Tärkeintä onnellisuuden kannalta ei suinkaan ole menestyminen, vaan kyky oppia luopumaan, jakamaan, odottamaan vuoroaan. Sietämään epämukavuutta, pettymyksiä ja epävarmuutta. Siis juuri päinvastainen kuin luksuselämä.

Hotellin ylellisellä aamiaisella oli tarjolla aivan valtava määrä erilaisia herkkuja. Tarjoilija tiedusteli aluksi juomatoiveita. Viereisessä pöydässä oleva pariskunta tilasi teetä, tietyn vahvuista. Kun tee oli tarjoiltu hopeakannusta, teen vahvuus ei ollut sopivaa rouvalle.

“I ordered very strong tea. This is… strong.”

Ja toden totta, tuoremehuja oli seitsemää sorttia, mutta juuri lauantaiaamuna ei porkkanamehua. Kylpyöljyn tuoksukaan ei ollut juuri minulle aivan mieluinen. Eikä sohvan plyysin väri. Pizzaa sai odottaa huonepalvelusta aika pitkään. Tyttären saattelu hammaspesulle oli yhtä vaikeaa kuin kotona. Ylellinen elämä on nautinnollista, mutta ei poista edes mielipahaa. Täydellisessä vuoteessa voi nähdä painajaisia.

Miksi siis emme toivo lapsillemme, että he joutuisivat luopumaan, tulemaan toimeen hyvin vähällä, kokisivat kovia, pääsisivät kasvattaviin vaikeuksiin? He, jotka ovat kokeneet kovia lapsuudessaan, haluavat usein antaa lapsilleen helpomman elämän. Ehkä kuitenkin jossain syvällä alitajunnassamme uskomme, että onnellisuus on läheisempää sukua menestymiselle kuin niukkuudelle ja vaikeuksille?

Moni muistaa nuoruuden opiskelijavuosiltaan hyvin onnellisia aikoja, jolloin laskettiin kolikoita ja ostettiin tonnikalapurkkeja pienellä opintorahalla. Käytiin missä tahansa työssä, jos ja kun sellaista saatiin. Matkustettiin varusteina makuupussit ja selkäreput. Pussailtiin puistoissa ja perustettiin kerhoja.

Ei ollut rahaa eikä menestystä, mutta oli ystäviä, vapautta ja haaveita. Mahdollisuus oppia ja kokea uusia asioita harva se päivä.

On erityisen arvokasta saada kokea elämässään vaikeuksia, haasteita ja puutetta – ja myös menestystä. Paljon arvokkaampaa kuin näistä vain jompaa kumpaa. Ehkä etenkin siksi, että saattaa parhaimmillaan kantapään kautta kokea kaiken elämässä oleellisimman olevan lähtökohtaisesti riippumattomia menestyksestä ja taloudellisista olosuhteista – ainakin meille suomalaisille.

Rehellisyys, rohkeus, kiitollisuus ja viisaus.

Luonto. Meri. Aurinko ja kuutamo, tähtitaivas.

Liikunta ja terveys, jopa terveellinen ravinto.

Taide, tiede, musiikki, kirjallisuus ja kulttuuri.

Huumori.

Ystävällisyys, myötätunto, läheisyys ja rakkaus.

Mielenrauha.

Mitä näistä saa rahalla?

Ehkä seuraavalla lomalla lähdemmekin vapaaehtoistyöhön köyhään maahan. Eihän se toki vastaa elämän lahjoittamaa oppituntia, mutta antaa perspektiiviä.

Jään odottamaan Platinum kanta-asiakasohjelmaa, joka tarjoaa matkoja, joiden ensisijaisena tarkoituksena on edistää elämänviisautta ja onnellisuutta. (En tosin taitaisi  ilahtua tällaisella matkalla yllättäen up- eli siis downgradatusta huoneesta…)

Kiitollisuudella The Landmark Londonia muistaen, #onceinalifetime.

36314790_10156511809598114_4674354324329988096_n-2

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s