Elämme länsimaissa orjina, onnellisuuskahleissa. Vankilan johtaja, jonka nimi on Onnellisuuskäsitys, antaa meille loputtomia tarkistuslistoja tehtäviä. Vaihtoehtoja ei ole, lista ei lopu. Mitä on ylläpidettävä tai tavoiteltava tänään – tai vielä pahempaa, juuri nyt, sillä on vaikka väkisin muistettava elää hetkessä – jotta olisit onnellinen?

Ehkä syyllistyt alunperin vain pieneen rikokseen nimeltään mielihyvän varastaminen. Varastit aivan vahingossa mielihyvää sattumanvaraisilta ohikulkijoilta, siis oikeastaan Olosuhteilta, ja jäit kiinni. Nyt olet vanki.

Vankilan listalla lukee esimerkiksi: onnistumisia, terveyttä, tyytyväisyyttä, kohteliaisuutta, suosiota, avuliaisuutta, kiitoksia, tietty lukema vaa’assa, vapaa-aikaa ja lomia, juhlia, itsensä kehittämistä, sopuisia ihmissuhteita, omia tai lasten aikaansaannoksia, voitettuja väittelyitä, virheiden välttelyä ja käyttäytymisnormien valvomista, ostoksia, oikeaoppista läsnäoloa…

Useimmat meistä kärsivät elinkautista.

Emme uskalla paeta, sillä pelkäämme henkemme edestä. Ehkä vankilanjohtaja Onnellisuus itse ampuu pakenevan?

Vain ne, jotka rohkenevat luopua unelmiensa kuoleman pelosta ja Onnellisuudelta paon kostosta, pääsevät pakoon. Ja huomaavat vasta ulkopuolella, että onnellisuuden muurit tekivät meistä vankeja.

Valon arvon huomaa vasta pimeässä. Onnellisuus onkin rajattu betonin sisäpuolelle. Sellainen onnellisuuden määritelmä, jonka ihminen itse on rakentanut, tiedostamaton tai tietoinen, onkin varsin hämärä betonirakennus, ei valoisa palatsi.

Entä jos voin olla onnellinen ilman yhtään muurinpalaa, vaikka menettäisin kaikki onnellisuuden ehdoiksi määrittelemäni tekijät?

Entä jos aluksi voin olla onnellinen silloin, kun tietty tunnekokemus, jonka olen nimennyt onnellisuudeksi, puuttuu?

“Bad news: There’s no key to happiness.

Good news: The door is not locked.” – Anonyymi