Kuva: Andy Riley, Bunny suicides 

Elän kahta elämää: Toisessa elämässä pohdin iättömiä, ajattomia asioita. Arki pyörii siinä sivussa, iäisyys ei arjesta juuri piittaa. Arkielämän pyörteissä taas unohdan ajattomuuden, arki ei iäisyyttä ehdi ikävöidä.

Istuin töitä tekemässä sellaisella työpaikalla, joka ylittää kaikki toiveeni ja odotukseni. Kahvilatilan – josta saa luonnollisesti kaikkia mahdollisia juomaversioita ja jossa on viihtyisä sisustus ja erinomainen huoneilma – hyllyllä oli muistutus siitä, kuinka tärkeää on työtoverin hyväntuulinen tervehtiminen. Yhtiö pitää esimerkillisesti huolta siitä, että henkilöstö viihtyy työssään. Se on tosin nykyisin jo oletusarvo. Palkka ei lähestulkoonkaan riitä kompensoimaan sitä itseisarvolliseksi koetun vapaa-ajan menetystä, jonka me nykyajan työntekijät joudumme kestämään.

Miksi meidät ihmiset on luotu sellaisiksi, että etsimme jatkuvasti mielihyvää? Teemme alituiseen kovasti töitä sen eteen, että saisimme mielellemme erilaisia sirkushuveja. Kuvittelemme, että kaikenlainen mielihyvä ja nautinnot ovat yhtä kuin onnellisuus. Mielihyvä = hyvä mieli?

Syvä onnellisuushan löytyy painvastoin mielihyvän tavoittelusta irtautumisesta, vapautumisesta. Mielenrauha on syvintä onnellisuutta. Ja mielenrauha on mahdollisimman suurta riippumattomuutta ulkoisista tekijöistä. Se on myös riippumattomuutta omien tunnetilojen vaihteluista, jotka useimmiten vaihtelevat juuri ulkoisten tekijöiden ristiriidasta mielemme tavoitteiden kanssa.

Syvä, pysyvä onnellisuus löytyy vasta, kun ymmärrämme myös tunteidemme hallitsemattomuuden. Voimme hetkellisesti ja mielemme rajaamilla alueilla hallinnoida tavoitteitamme, tekojamme, valintojamme, ajatteluamme. Tunteitamme emme edes tätä vähää. Silti kuvittelemme, että voimme hallita elämäämme.

Koko ajatus siitä, että elämän tarkoitus olisi jokaisen yksittäisen ihmisen mielihaluvalikoiman tyydyttäminen, on absurdi! Meidäthän on karkoitettu paratiisista, sellaista ei ole verkkokaupan valikoimissa!

Jos kytkemme onnellisuutemme siihen, että saamme kokea toivomiamme tapahtumia, asioita ja tunteita, voimme olla täysin vakuuttuneita siitä, että onnellisuus pettää meidät. Se voi pettää meitä yllättäen vaikka naapurin kanssa, joka hankki kesämökin ja jätti meidät taajamaan terassille grillaamaan. Onnen edellytykseksi määritelty mukava puoliso voi pettää meitä kalenterin tai heikkojen geeniensä kanssa.

Onnellisuuden mustekelan lonkerot kaappaavat meidät hetkeksi ja pudottavat taas kellumaan jonnekin niin suureen ja käsittämättömään, että se on myös mielellemme hallitsematonta. Mutta onneksi on mielitekojen mustekala, koemme. Kun se lonkero-otteessaan heiluttaa minua ylös ja alas, saan tuntumaa siihen, mikä on mieluisaa ja mikä ei. Niin herää halu päästä taas mustekalan kyytiin ja saada kokea juuri sopivasti flow’ta juuri tiettyyn suuntaan. Kun se taas nappaa minut, koen onnistuneeni. Tätä lisää!

On turha kertoa kenellekään uutisena, että onni ei ole tavaroissa, elämyksissä tai maineessa. Sen tietävät kaikki, vaikkeivät eläkään tämän tiedon varassa, vaan halujensa.

Vähemmän tiedostettu ajatus on sen sijaan se, että onnellisuus ei edellytä edes mielihyvää. Ei auringonpaistetta, ystäviä, lasten naurua, sujuvaa liikennettä, sopuisia kohtaamisia työpaikalla, terveyttä.

Onnellisuus voi löytyä mielihyvän ja hyvän mielen etsinnästä vapautumisesta.

Entä jos ei tarvitsisi tehdä päivittäistä tuloslaskelmaa omista fiiliksistään? Ei tilinpäätöstä siitä, mihin olen tyytyväinen ja mihin pettynyt elämässäni? Ei tarvitsisi budjetoida tiettyä määrää hyvää mieltä, nautintoa, onnistumisia ja tyydytystä vuoden varrelle, etenkään loma-aikoihin?

Entä jos onni ei olekaan sen etsinnässä, vaan onnen etsinnän lopettamisessa? Luovuttamisessa.

Luovuttaminen ei suinkaan merkitse sitä, ettei voisi innostua, yrittää, keksiä, ahkeroida intensiivisesti ja viimeistellä huolella. Se merkitsee vain sitä, ettemme työskentele enää onnellisuuden irtisanomisuhan alaisina.

Siirrymme freelancereiksi, joilla on vieläpä aina riittävästi katetta tilillä. Vapaus antaa virtaa jaksaa – sitähän me onnen etsinnästä juuri olemme toivoneet saavamme.