Huomaan yhdessä viikossa sosiaalisessa mediassa ja massamediassa useita kirjoja, jotka ovat kiinnostavia. Jos viesti kirjauutuudesta tavoittaa minut yhden kerran, en vielä tule tarttuneeksi siihen ja lähde etsimään ko. kirjaa jostakin. Viesti menee ohi.

Kuluttaja tarvitsee useamman viestin, jotta herää ja toimii. Näin on myös vaikkapa elintarvikeuutuuksien kanssa, joihin sentään törmäämme päivittäin ruokakaupoissa. Silti niitä mainostetaan: mediassa, digitaalisesti, promootioina, ulkona, myymälöissä. Iso elintarviketalo tuo markkinoille muutaman harkitun uutuuden kerrallaan ja mainostaa niitä. Toisin on kirjojen laita.  

Kirjailijalle onnellisessa tapauksessa joku on lukenut kiinnostavan kirjan ehkä puoli vuotta tai vuosi sen ilmestymisen jälkeen – ja mainitsee tästä tuttavalleen. Kun kuluttaja tässä kohtaa lähtee etsimään kirjaa kirjakaupasta, sitä ei sieltä enää löydy. On jo valtava määrä uutuuksia, “vanhat” on siivottu pois. Painoksetkin ovat pieniä. Ja kun isosta tarjoomasta suurin osa “ei nykyisin enää myy”, useimpia kirjoista ei löydy kirjakaupoista ylipäänsä.

Kirjoja tulee kuitenkin kiihtyvää vauhtia ulos, niin ettei innokkainkaan ehdi huomata, saati lukea kuin pienen murto-osan kiinnostavista kirjoista. Kirjojen elinkaari on lyhentynyt, ja julkaisujen määrää on nostettu, ja koska kirjoja siksi myydään niin vähän, yksittäisten kirjojen markkinointiin eivät kustantamot satsaa enää rahaa kuten ennen.

Kirjakaupoista lähdetään usein tyhjin käsin – viimeksi näin kävi tänään, kun kävin etsimässä kirjaa, joka on joko loppu tai jo muutaman kuukauden “vanha”, tai ei ylipäänsä kaupan valikoimiin päätynyt. Niinpä kirjakauppojen kannattavuus laskee, joten ne kiristävät kustantamojen katteita. Kustantamoilla on siten taas vähemmän rahaa kirjojen markkinointiin ja kustannustoimittamiseen, laatukin kärsii. Hintoja on kuitenkin paineita nostaa, “sillä kirjat eivät myy”. No eiväthän ne myy lopulta siksikään, kun kaupasta hyvällä tuurilla löytynyt kirja on liian kallis kuluttajalle.

Ja sitäpaitsi nettihän on pullollaan ilmaisia tekstipätkiä, joita kirjailijat suoltavat potentiaalisille lukijoille eri kanavista ilmaiseksi, jotta joku ostaisi kirjan, kun sitä ei ole varaa nykyisin markkinoida. (Kirjailija ansaitsee kirjastolainasta tällä hetkellä pyöreät 10 senttiä per laina, myydystä kirjasta, joista suuri osa myydään alennuksella,  kolmisen euroa.)

Mutta kuka ehtii lukea kaikkia blogijulkaisuja? Samaan aikaan kuluttajat ovatkin siirtyneet videoihin, joita ehtii katsoa ja joihin pystyy keskittymään (kunhan ne kestävät alle 2 minuuttia). Tai jos ei ehdi sitäkään, aina voi vilkaista näppärän mietelauseen nätillä kuvapohjalla!

Mitä vikaa sitten on siinä, että käytämme aikamme nättien, näppärien mietelauseiden vilkuiluun? Niistä ei kostu kukaan yhtään mitään. Ne eivät kasvata ketään ihmisenä, jollei niitä viedä ihan oikeasti käytäntöön. Kaikki ovat kuulleet kaikki mietelauseet jo muodossa tai toisessa. Ja mistä mietelauseet ovat alunperin lähtöisin? Suurin osa ikivanhoilta ajattelijoilta, jotka kirjoittivat hitaasti pohdiskellen ja työstäen, viisautta etsien.  

Kiireessä kun tartutaan vain nopeisiin heittoihin, tyhmyys tiivistyy. Tästä aika hyvä esimerkki – Yhdysvaltain pressanvaalien lisäksi – on mietelause, joka aina välistä pyörii netissä ja menee jotakuinkin näin: “jos et kestä minua huonoimmillani, et ansaitse minua parhaimmillani”. Siis: en ole halukas kypsymään ihmisenä, en halua osoittaa käytökselläni arvostusta sinua kohtaan, ja minut on ansaittava; vain ehdollista huomiota tarjolla. Tätäkö tämän mietelauseen postaaja halusi kertoa?

Jos hiukan mietitään, niin nykyisinhän kukaan ei ansaitse juuri mitään. Jos en edes yritä jaksaa keskittyä lukemiseen, saan ansioni mukaan, siis vain ravintoköyhää henkistä pikaruokaa. Ei ole kenellekään ok, että ihmiset syövät pikaruokaa, mutta henkistä pikaruokaa hotkitaan kohtalokkain seurauksin.  

Höttö-pikaruokalat eivät kannata taloudellisesti, eivätkä ole enää onneksi yleistyneet aikoihin. Seuraavaksi on varmasti vuorossa henkisen ruokavalion uudistumisen aika. Tuotetaan henkistä superfoodia – maistuvaa ja terveellistä. Faktio on esimerkki kirjallisuuden lajista, joka kasvaa: mukaansatempaavaa, tarinallista faktaa.

Rohkea kirjakauppa tai kustantamo haluaa muuttaa kannattamattoman pikaruokapelin ja käyttää enemmän, ei vähemmän aikaa kirjojen suunnitteluun, innovatiiviseen markkinointiin, myyntiin ja uudenlaiseen, elävään julkaisuun.