Minulle, sinulle ja itselleni

dog-1561943_1920

Elämme nykyisin sellaisen harha-ajatuksen varassa, että kaikki meille siunaantunut aika, raha ja energia on lähtökohtaisesti tarkoitettu jokaisen omaan käyttöön. Näinhän voi kuvitella tänä päivänä. Aikuisena kukin saa aika lailla itse päättää, mihin käyttää aikansa ja energiansa.

Koemme esimerkiksi, että lasten hankinta on oma valintamme. Lapsia hankitaan siksi, että niitä halutaan tietyssä elämäntilanteessa. Omavoimaisuuden rajallisuudesta muistuttaa toki lapsen sukupuolen arvaamattomuus, ja se, etteivät kaikki onnistukaan saamaan lasta perinteisin menetelmin, tai lapset, jotka eivät synny toiveiden mukaisesti terveinä.

Modernin itsenäisesti – vai peräti itsevaltaisesti – ajatellen saamme myös tse päättää, miten hoidamme lapset. “Minulle sopii parhaiten se, että teen töitä jatkuvasti, pidän vain lyhyen äitiysloman”, toteaa kaupunginjohtaja. Me elämme ajatellen, että ihan itse valitsemme hankkia lapsia, jotta oma elämämme olisi merkityksellisempää. Mitä lapsi tuo omaan elämääni, eikä mitä annettavaa minulla on lapsille.

Entä jos lapset saisivat päättää, miten heitä hoidetaan? Millaisiin perheisiin he syntyvät? Moniko valitsisi vanhemmakseen itsenäisen itsevaltiaan, jolla on ”elämä hallinnassa”? On herttainen ele valita ristiäiskorttiin aforismi, jossa lapset valitsevat vanhempansa. Sellaisia kortteja ei tarvitsisi jaella, jos oikeasti eläisimme näin ajatellen.

Onneksemme toki lapset täyttävät kiusallisen merkityksettömyyden kokemuksen sujuvasti, ehkä jopa loppuelämäksi, jos Luoja suo vielä lapsenlapsiakin. Niinpä itsevaltiaan ihana omannäköinen elämä tuntuu enää hetkittäin tyhjältä, kunhan saa nauttia jo vähän kaikenlaisesta yltäkylläisyydestä. Onneksi keksimme keinoja täyttää päivät kaikenlaisilla illuusioilla hetkessä elämisestä. 

Saako olla iso vai keskikokoinen latte? Tuplashotilla vai yhdellä? Millä maidolla? Mukaan vai täällä juotavaksi? Entä tuleeko jotain syötävää? Kahvia siemaillessa on mukava sukeltaa sosiaalisen median mietelausekuviin. Onhan elämä sentään ihanaa, kun vain hoksaa, että voi roikkua hyvissä fiiliksissä kuin apina liaaneissa! Tee elämästäsi seikkailu!

Nykyihmisen elämässä vaikuttaa olevan tärkeintä, että on hyvä fiilis, tarpeeksi mielihyvää. Jos nimittäin arvioidaan meidän elämäämme raadollisesti tekojen ja valintojen kautta.

Mihin käytämme mahdolliset ylimääräiset rahamme ja aikamme? Siihen, että teemme tai ostamme jotain mukavaa minulle, sinulle ja itselleni. Jotain, mitä haluamme. Eikä edes suinkaan siihen, mikä on meidän mielestämme tärkeää, jos elämän arvoja kysellään. Arvoja, jotka saamme nekin ihan itse valita, vaikkapa voimauttavilla itsensäkehittämiskursseilla.

Ihminen ei ehkä olekaan paras asiantuntija valitsemaan itselleen parhaiten sopivia arvoja. Ei ainakaan tapaa elää arvoja todeksi. Ne arvot, jotka tuntuvat itselle tärkeimmiltä, eivät ehkä olekaan hyvän elämän kannalta paras valinta.

“Menestyminen edellyttää voitonnälkää ja kovaa duunin painamista monta vuotta. Eikä se takaa vielä, että homma lähtee lentoon.”

Moni uhraa elämästään vuosikausia työlle, muttei onnistu menestymään. Tai onnistuu, muttei osaa lopettaa, vaan jatkaa jopa terveytensä uhalla, vaikka tietää sydämessään, ettei menestyminen ole sen arvoista, että elämä jää elämättä. 

Mitä on elämätön elämä? Joku kokee, että intensiivisen intohimoinen työhön uppoutuminen on kaikkein parasta elämää. Tai hyvät mahdollisuudet toteuttaa itseään harrastuksen kautta, niin ettei työ häiritse liikaa. Tai ettei perhe rajoita omaa työtä tai harrastamista. Itsevaltiaan valintoja!

Entä jos kipuilumme elämän merkityksellisyydestä johtuukin siitä, että käytämme meille suotua aikaa ja energiaa kuin kulutusluottoa? Tiedämme, että takaisinmaksun aika koittaa, korkojen kera.

Meitä ei ole tehty elämään ensisijaisesti itsellemme. Eikä työtovereillemme, asiakkaillemme, pomoillemme. Elämme ennen kaikkea läheisille, lähimmäisille, heitä varten. Ja millaista onkaan eläminen läheisille, lähimmäisille? Se on läsnäoloa. Perusturvallisuuden, peruselintason hankkimista toki, ei pelkkä läsnäolo lapselle ole riittävää eikä tarkoituksenmukaista, sehän johtaa syrjäytymiseen.

Hyvään elämään kuuluu ensisijaisesti omien perustarpeiden tyydyttäminen, muuten ei ole annettavaa muillekaan. Perustarpeita ovat siedettävä asuminen, ruoka ja tarkoituksenmukainen vaatetus. Sen jälkeen voisi ajatella, että seuraava tehtävä on jälkikasvun tai oman perheen perustarpeiden tyydyttäminen. Ja tämän jälkeen tulisi tärkeysjärjestyksessä läsnäolo heille.

Ei voi ajatella, että nyt on tämä työprojekti tässä pari vuotta päällä, sitten käyn tapaamassa läheisiäni. Samalla voisi ajatella, että hengitänpä vasta illalla, niin ehdin puhua tässä päivän aikana myyntipuhetta enemmän.

Tärkeimpiä inhimillisiä tehtäviä ei yksinkertaisesti voi lykätä. Tärkeitä ei ole viisasta lykätä.

Länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan asukille “hyvä elämä” ei ole ollenkaan sellaista, että omien perustarpeiden tyydyttämisen jälkeen eläisi toisten tarpeita varten. Sellainen koetaan melkeinpä onnettoman luuserin elämäksi. Ota elämä omiin käsiisi! Vapaudu muiden odotusten kahleista! Tee mitä rakastat! Nämä otsikot myyvät. Ei kenellekään tule mieleenkään käyttää sellaisia otsikoita, joissa kehotetaan jättämään omat tarpeet ja haaveet vähemmälle ja antamaan enemmän aikaa tai rahaa sitä tarvitseville lähimmäisille. Kuinka moni ostaisi tällaisen kirjan?

Nykypäivän käsitys hyvästä elämästä on se, että kaikkein tärkeintä on, että ihminen on itse tyytyväinen omaan elämäänsä. Ihan mukava bonus, jos ei sen suurempaa harmia aiheuta elämäntavallaan läheisille ja muille ihmisille. Läheisten hoitaminen sopii hyvän elämän pakettiin lähinnä silloin, jos sen kokee omaksi kutsumuksekseen. Ja pieni vähemmistö kokee hoivatyön sydämen asiakseen.

Nykyisin ei ole ihailtavaa jäädä kotiin hoitamaan lapsia siksi, että se on lapsille hyväksi, jopa paras ratkaisu, jos äiti (tai isä) haikailee uraputkeen. Siinähän jää omaa elämää elämättä.

Naiset rohkaisevat ja tukevat toisiaan selviämään huonosta omastatunnosta jättäessämme vauvaikäiset päiväkotiin ja tehdessään pitkää päivää, kun lapset ovat pieniä. Silloinkin, kun se ei ole lainkaan tarpeellista, kun perhe pärjäisi hyvin muutaman vuoden pienemmillä tuloilla. Äiti tai isä on se, joka ei pärjää henkisesti ilman työuraa. Niin kuuluu ajassamme toimia. Harmitella itse valittuun pestiin kuuluvia pitkiä päiviä ja kurvata uudella autolla viime tingassa päiväkotiin.

Entä olisiko läsnäolo puolisolle ja perheelle arvokasta silloinkin, kun lapset ovat jo kykeneviä ottamaan jääkaapista ruokaa? Onko hyvä elämä meidän mielestämme ruuhkavuosien jälkeen sellaista, että pystyy kustantamaan nautintoja, kuten isompaa kotia – jossa kaikille riittää “omaa tilaa” eli elellään entistä kauempana toisistan – vaateostoksia, elektroniikkaa ja matkoja?

Sen jälkeen aikaa kuluukin hankitun omaisuuden parissa puuhastellen riesaksi asti. Veneen nosto, aidan kunnostus, varaosien metsästys…

Elämänohje “rakasta ja palvele” tuskin tarkoittaa tätä. Rakasta ja palvele rahaa ja mainetta?

Mielenrauhaa, ystävyyttä, rakkautta, iloa tai terveyttä ei löydy edes Harrodsin luksustavaratalon valikoimista.

Hyvää elämää ei voi ostaa, eikä sitä saa upealla CV:llä. Hyvä elämä sen sijaan vain ilmestyy esiin vaivattomasti, heti ja ilman raatamista, kun on valmis opettelemaan rakastamista ja palvelemista, jotka ovat muodissa nykyisin lähinnä sisustustauluissa.

Moni on tyytyväinen omaan elämäänsä vasta, kun on riittävän tärkeä. Synonyymi tärkeydelle on kiire. Kalenteri täynnä ja on vaikeuksia ehtiä, “ei pysty venymään kaikkeen”. Siis kaikkeen, mihin minä itse haluaisin. “Minä haluan” on kyltymätön ja säälimätön ihmismielen johtaja, sen tietää jokainen pikkulapsen vanhempi. “Minä tahdon” on isompi valinta, joka ei aina tottele haluja.

Entä jos sen sijaan, mistä olemme tottuneet saamaan mielihyvää ja tyydytystä, järjestäisimmekin enemmän läsnäoloa jollekin ihmiselle, vaikkapa ystävälle, jolle ruuhkavuosina ei ole riittänyt aikaa? Tai muutama agendaton minuutti kollegalle, jonka kanssa on arjessa ehditty vain hoitaa akuutteja työasioita.

Hyvä elämä voi ollakin mitä-minä-haluan –kysymyksen sijaan sellaista, että pitää itsestään niin hyvää huolta, että on mahdollisimman pitkään käytettävissä läheisille ja lähimmäisille.

Hyvän elämän merkeissä tahdon olla tänään hetken verran enemmän läsnä jollekulle. Ystävyydellä, rakkaudella. Tahdotko sinäkin?

P.S. Yritän toden teolla nyt vihdoin pysyä hiljaa näppäimistöllä. Yksinpuhelu on tappavaa, hiljaisuus tuskallisen kasvattavaa.

216411-Epictetus-Quote-Keep-silence-for-the-most-part-and-speak-only-when.jpg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s