Pohdin urbaanilla maalaisjärjellä, millainen on hyvä, arvokas elämä?

Arvokkaan elämän eläneestä ihmisestä tehdään vaikkapa patsas. Ainakin Hesarin Kuukausiliitteeseen juttu. Nyt ajatellaan tietenkin vain meitä hyvinvointiyhteiskunnan hedelmiä.

Arvokas elämä ei ota lainkaan kantaa siihen, onko sitä eletty onnellisena. Onko subjekti kokenut elämänsä merkitykselliseksi. Arvo syntyy henkilön – nuorten kielellä tyypän – merkityksestä muille, ja itse asiassa monelle muulle. Mieluiten kokonaiselle kansakunnalle, jopa ihmiskunnalle.

Miten tullaan arvokkaaksi ihmiseksi?

Voidaan tietenkin aloittaa perimästä ja kasvatuksesta. Malliyksilöllä on hyvät geenit, älyä ja sosiaalisesti suopea temperamentti. Sivistystä ja tunneälyä, tietoa ja taitoa.

Mutta perimä ja kasvatus ovat hyvän elämän valintoja vasta sitten, jos tai kun päätyy lisääntymään. Silloin valioyksilö tietty valitsee geeneiltään parhaan mahdollisen kumppanin. Näinhän se menee, heh heh! Ja kasvattaa jälkeläisensä oikeaoppisesti. Joten unohdetaan perimä.

Kuuluuko arvokkaaseen elämään ylipäänsä perhe – lapset tai parisuhde? Ehkä ei. Yksinäinen nero voi keksiä ihmiskunnan kannalta suuren asian.

Mieleltään toimintakykyinen ihminen kykenee tekemään työtä ja rakastamaan, totesi kuitenkin Freud. Erinomainen ihminen tekee siis erityisen arvokasta työtä ja rakastaa poikkeuksellisen taitavasti tai monia ihmisiä?

Erityisen arvokas työ

Miten ihminen kykenee tekemään erityisen arvokasta työtä?

Erityisen arvokas, merkityksellinen työ on merkityksellistä maailmalle ja/tai lähimmäisille. Ensimmäisenä tulee mieleen hoito- ja hoivatyö. Äiti Teresa.

Merkityksellisempää on adoptoida orpoja lapsia kuin hankkia omia. Helpommin sanottu kuin tehty! Kyky rakastaa voi rajoittaa tätä missiota.

Tai sitten keksiä lääke syöpään, merivettä puhdistava aine tai jotain muuta vastaavaa. Onnistua poistamaan rotusorto.

Työn on parasta olla omia lahjakkuuksia myötäilevää ja omalle persoonalle sopivaa. Vastavirtaan räpiköiden ei pääse pitkälle.

Johtajaluonteen kannattaa johtaa, hoivaajan hoivata. Tiedemiehen tutkia. Joku voi olla arvokkaimmillaan johtajan, tiedemiehen (tai -naisen) puolisona, joka tukee ja mahdollistaa hänelle optimaalisen, keskittyneen ja pitkän uran.

Kyky rakastaa

Entä kyky rakastaa, miksi se on tärkeää? Se liittyy ainakin mielenterveyteen. Ja samoin myös haluun tehdä työtä, joka on merkityksellistä muille ihmisille tai jopa ihmiskunnalle.

Suurin osa töistähän ei paranna lainkaan maailmaa, eikä edes elämän kannalta mitenkään oleellisesti auta lähimmäisiä. Sanotaan nyt vaikkapa autokauppias, tilintarkastaja, uutistoimittaja, vaatetehtailija, konsultti, matkaopas, taiteilija, kilpaurheilija… toki ihaillut idolit voivat saada patsaan, mutta ovatko he eläneet erityisen arvokkaan elämän? Ei heidän tarvitse osata rakastaakaan.

Arvokasta elämää elävä pitää hyvää huolta jälkikasvustaan, jos on sellaista saanut tai hankkinut. Siihenkin tarvitaan kykyä rakastaa.

Voiko ihminen elää parhaana versiona itsestään, jos hän ei osaa rakastaa? En usko.

Jos ihminen ei osaa rakastaa, hän ei tule hyvin toimeen muiden eikä itsensä kanssa. Ja mitä siitä seuraa? Nyky-yhteiskunnassa hän ei saa ideoitaan edes myydyksi muille. Hän ei osaa pyytää ja ottaa vastaan rakentavaa, kehittävää palautetta. Ja paljon muuta.

Jos ihminen ei rakasta itseään, hän todennäköisesti laiminlyö terveyttään. Hän saattaa kyetä rääkkäämään kehoaan, muttei kuuntelemaan sen tarpeita oikein.

Hyvä vanhemmuus ja laadukas työnteko edellyttävät elinvoimaa, vireyttä. Jos haluaa elää parhaana mahdollisena versiona itsestään.

Jälkikasvuhan ei ollut arvokkaan elämän edellytys. Eikä arvokkaaseen elämään äkkiä ajatellen kuuluisi myöskään parisuhde. Järkevintähän olisi käyttää kaikki aika inhimillisesti arvokkaaseen työhön. Kuten Äiti Teresa.

Se on kuitenkin ani harvalle mahdollista. Eikä ehkä edes järkevää? Mieli, ajattelun kyky ja luovuus tarvitsevat palautumista, rentoutumista ja virkistymistä ollakseen parhaimmillaan.

Mikä sitten on tehokkainta palautumista, rentoutumista ja virkistymistä?

Introvertille voi riittää pelkkä yksin luonnossa liikkuminen. Suurin osa meistä kaipaa kuitenkin mieluiten päivittäin läheisyyttä, jakamista. Fyysistä tai ainakin henkistä. Hyvin läheisen ihmisen kanssa se on järkevintä, tehokkainta.

Hyvin läheiseksi toisen ihmisen kanssa tullaan – rakastamalla.

Onnellisuus ei periaatteessa liittynyt arvokkaaseen, patsasta kohti -elämään millään tavalla. Mutta rakastaminen liittyy. Ja rakastamalla ihmisestä tulee muuten myös onnellinen.

Että näin.