Kun kirjoitin 2015 keväällä Puoli vuotta ennen tuomiota –kirjaa, aloitin karmivasta epätietoisuudesta, mikä aivoissani on vialla. Aivoverenkierron häiriöt, tukos, pieni infarkti, jokin muu aivosairaus, kaulasuonen tukos – vai ”vain” mielenterveyden ongelmia.

Päädyimme lopulta yhdessä psykiatrin kanssa lievään eli 2-tyypin 2-suuntaiseen diagnoosiin, ilman hoidon tarvetta.

Kaikki neurologiset oireet eivät suinkaan liittyneet mielialaan. Olen elänyt niiden kanssa, päänsäryn ja muistikatkosten. Koulun joulujuhlassa en muistanut yhtäkkiä tutun joululaulun sanoja. Joskus en muista naapurin koiran nimeä. Joitakin vuosia sitten puheen tuottaminen takelteli, se pistettiin harvinaisen migreeniauran piikkiin. Nyt toista puolikasta päästä on särkenyt pian 1,5 vuotta 24/7, jatkuvasti.

Tänään olin jälleen neurologilla. Olen ollut aiemminkin hyvin perinpohjaisissa neurologisissa tutkimuksissa, kahteen otteeseen vuosien varrella, kun on tutkittu näkö- ja puhehäiriöitä, lähimuistia ja uupumusta. On tehty aivojen magneettikuvat ja ties mitkä testit moneen kertaan. On epäilty MS-tautia, aivokasvainta ja muuta ”mukavaa”. Nämä tutkimukset jatkuivat taas.

Ja samaan aikaan: ei edes flunssia, kova kunto ja voimaa kummasti riittää vuodesta toiseen – jaksaa, jaksaa!

Mielialahäiriödiagnoosin pohjalta löytyi lopulta tärkeitä diagnoosiavaimia. Masennukseni ovat olleet kovin lyhyitä. Hypomaaniset oireet, kuten unettomuus ja rohkeat ja nopeat päätökset, joiden lisäksi ilmeni uupumus- ja masennusoireita, tasapainohäiriöitä jne, alkoivat samaan aikaan kuin neurologiset oireet: muutama viikko ja kuukausi 2000-luvun alkupuolen autokolarin jälkeen.

Jos lentää ilman kypärää pää tuulilasiin, kun auton vauhti on yli 50km/h, ei pään ihon liimaus ja tuulilasinpalojen irrotus kallosta myöhemmin ihan riitä. Olisi kannattanut tutkia hiukan lisää.

Lopullinen syy: minulla on aivovamman jälkitila. Kokonaisvaltaisesti aivoihin liittyvät oireet selittyvät sillä. Myös harmittomammat, kuten se, miksi triathlonin avovesiuinti ei enää onnistunut, kun tasapainoaisti oli häiriintynut ja maininkeja on syytä katsella nykyisin vain pää pinnalla.

Hyviä uutisia, todella. En enää pelkää piileviä, vakavia sairauksia. Että tytär löytää äitinsä tajuttomana ja jää yksin.  

Aivovamman jälkitilasta: http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo94334.pdf

Rakastuminen ja siihen liittyneet päätökset ovat ihan toinen tarina, joka liittyy toki sekin aivoihin, mutta enemmänkin kemiaan ja lapsuuden rakkausoppeihin kuin fysiikkaan.

Kaiken syitä ja seurauksia pohtiessa kirjoittelin viidennen kirjani, joka ilmestyy sitten joskus. Mm. siitä, miten 47-vuotiaan elämä alkoi muistuttaa lähinnä Absolutely Fabulousin Patsya. Mielessä soi vuorotellen Tavaramarkkinoiden Kevät ja Isä Meidän. Viisasten juomaa tuli nautittua pullo pojanpoikineen lemmen liedellä kärventyneitä käpäliä nuollessa.  

Hiukan liian rajusti ravistettu naarasleijona jatkaa juppihullun elämää kohti kevättä ja kesää, onnellisena. ❤