Konfliktien äärellä- karvat pystyssä

On oikeastaan kaksi tapaa, miten lähdemme toimimaan, kun elämässä kohtaamme konflikteja. Konfliktin ei siis tarvitse olla ”riita”. Se voi ihan hyvin olla sitä, että itse konfliktoidumme elämän kanssa. Kaikki ei mene niin kuin halusimme tai toivoimme. Odotuksemme eivät kohdanneet todellisuutta. Ja varmasti jokainen ihmissuhteissa ollut on kohdannut konflkteja myös näissä, meillä jokaisella kun on omat tapamme nähdä, ymmärtää ja kokea elämää. Toisen perspektiiviä voi olla joskus lähes mahdoton ymmärtää. Ja miksipä aina tarvitsisikaan. Mutta anyway, missä sitten kohtaammekaan konflikteja, usein meissä vaistomaisesti nousee halu ensin Suojautua.

Suojaudumme hyvin erilaisin keinoin. Joku vetäytyy. Joku jäädyttää tunteensa. Joku hyökkää. Joku selittelee, joku anteeksipyytelee ilman syytä. Joku koettaa hyvitellä, joku uhmaa, joku tekee jotain muuta. Erilaiset
keinot, sama aie. Halu suojautua joltain, joka koskee. Hyvin ymmärrettävää. Hyvin, hyvin ymmärrettävää. (Toki tämä usein unohtuu hetkeksi silloin, kun käytännössä tätä kohtaamme, mitäpä sitä jeesustelemaan). Haluan korostaa että suojautumisessa ei ole mitään väärää. Joskus me myös ihan oikeasti tarvitsemme tätäkin osaa itsessämme.
Miten sinä suojaudut?

Ja sitten meillä on se toinen vaihtoehto. Se vaikeampi. Se on suojautumisen sijaan avoimuus oppia ja kohdata. Mitä tässä tapahtuu ja mitä se herättää MINUSSA? Mikä on minun tehtävissäni? Sanotaan, että vaatii itseasiassa Vahvaa egoa uskaltaa kohdata todelliset tunteensa piilottamatta niitä itseltään. Kohdata se, että nyt loukkaannuin. Se, että koin hämmennystä. Se, että koin itseni uhatuksi. Se, että koin, ettei minua arvostettu. Se, että olisin kaivannut jotain muuta.
Koetamme olla niin ovelia, että kieltämällä nämä osat itseämme pääsisimme niistä pakoon.
Kun meillä on vahvuutta myöntää todelliset tunteemme, voi aidosti avautua oppimaan niistä ja näkemään niitä syvemmälle. Ja se, jos mikä, kysyy rohkeutta.

1920151_605047476241459_1729713247_n
Viime viikolla(kin) kohtasin tilanteen, joka sai minut suojautumaan. Itse usein silloin ”kylmetän” itseni ja vetäydyn. Jääkuningatar is in da house. Loukkaannuin asiasta, jossa toinen henkilö oli toiminut tietyllä tavalla, koska oli itse pelännyt. Hän oli suojautunut ja minä vastasin suojautumalla. Pian huomasin, että en oikeasti edes halunnut kylmettää itseäni. Tein niin tottumuksesta, koska niin ”kuului” tehdä. Oli totta, että loukkaannuin. Oli totta, että se tuntui kurjalta. Kun pystyin ymmärtämään, miksi itse halusin suojautua, kykenin ymmärtämään toisenkin suojautumisen. Se ei tarkoita, että katson tiettyjä asioita aina läpi sormien. Mutta se tarkoittaa sitä, että minun ei tarvitse ottaa asiaa niin henkilökohtaisesti.

Toinen ei ole syy minuun olooni, vaikka toinen auttaakin nostamaan minussa olevan reaktion näkyville. Kipeä peili. Haluanko katsoa?

Kiitos.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s