Tässäpä hiukan muovailtu ote tulevasta 2016 kirjastani. Juppihullun päiväkirja pohtii rohkeutta ja valtaa eri näkökulmista.  

Sateen jälkeen metsässä tuoksuu huumaavalle. Siili kipittää polun poikki kahistellen kanervikkoon. Koira valpastuu, kiinnostuu totutusta poikkeavasta äänestä. Idyllin rikkoo ambulanssin ujellus, kuin vatsan murina joskus herkän sielukkaan harmonian.

Katselen sadepisaroita ympärilläni, ne heijastavat kesäisen ilta-auringon valoa, ja mietin, että elämässäni on selvästi alkanut syväsukellusten jälkeen hyvin tervetullut, kevyempi vesimiesten aika. Olen viettänyt viime viikkoina aikaa hymyilyttävän monen vesimiehen kanssa. Ja lisäksi parin ravun. Kalat ovat liukkaita ja vikkeliä, heitä tunnen hyvin vähän. Horoskooppimerkeistä muuten puuttuvat mustekala ja simpukka, jollaisia kaikki olemme: mustekaloina yritämme haalia sieltä täältä jotakin lisää, sotkeudumme omiin lonkeroihimme. Kaipuut ja lupaukset hamuavat sinne tänne. Simpukka taas ei avaa yksinkertaista kauneuttaan, vaan piiloutuu kuoreensa suojaan.

Jörn Donnerkin on vesimies, tietysti. Pohdin Pikku mammuttia lukiessani, kokisiko hän hetkittäistä elämäniloa hiukan useammin raittiina. Hyvin todennäköistä. Millainen olisi raitis Donner? Ja entä jos hän olisi uskovainen?

Jörn Donner on aina juonut alkoholia. Sietokykyhän nousee vähitellen, huomaamatta. Viinistä tulee arkipäiväinen rutiini, josta ei saa enää erityistä nautintoa. Viinilasi-rutiinin rentouttavasta vaikutuksesta tulee riippuvaiseksi, vaikkei omaisikaan erityistä alttiutta alkoholismiin.

Suklaa on ollut minulle vuosikymmenet vain välttämättömyys, kuten kahvi. En pysähdy nauttimaan siitä, se ei tarjoa mitään arkea kohottavaa, ellei ole kyseessä jokin erityismerkki, jota en yleensä saa. Nyt olen neuroterapian avulla vapautunut riippuvuudesta jokapäiväiseen suklaansyöntiin ja nautin taas sen mausta.

Miksi ”silloin tällöin” on niin valtavan vaikea ajan määre, kun kyse on erityisen tärkeästä nautinnosta? Miksi on niin vaikeaa vain silloin tällöin siemailla lasi pari viiniä, nauttia silloin tällöin suklaasta, kaivata silloin tällöin seuralaista? Ei, muutkin kuin minä ovat piinallisessa koukussa. Riippuvaisia asioista, joita kiihkeästi kaipaamme ja joihin turrumme arjessa. Ikään kuin päivä ei oikeasti lähtisi käyntiin ilman tummapaahtoista kahvia.

Tarkemmin näitä riippuvuuksia tutkaillen olen eniten riippuvainen kirjoittamisesta, toiseksi eniten kahvista – tai ehkä sittenkin merestä. Saattaisin elää hyvinkin onnellisena vanhuksena kirjoitellen meren rannalla, vaikka juuri mitään muuta elämässä ei olisikaan. Kynä ja paperia, horisontti ja aallot. Pronssisijaa havittelee myös kuntoliikunta, jota en tarvitse päivittäin, eikä lajilla niin väliä. Ja nykyisin vasta sen kannoilla roikkuu tumma suklaa.

Hädin tuskin pistesijoille yltää viini, eritoten samppanja ja amarone, jos täsmennetään. Ehkä tilanne ei olekaan niin huolestuttava! Vai onko se sittenkin moninkertaisesti huolestuttavampi kuin ajattelinkaan? Entä jos joudun muuttamaan kauas merestä? Seksi ei muuten yllä listoille lainkaan, uskoisin pystyväni elämään pitkiä aikoja ilman. Riippuu toki siitä, miten seksi määritellään.

Internet ja ihmissuhteet eivät kuulu riippuvuuslistalle. Vuorovaikutus, yhteys toisiin ihmisiin kuuluu välttämättömyyksiin, kuten hengitys, vesi, uni ja riittävä ravinto. Jos olisin riippuvainen vain tietystä ihmisestä, tämän olemassaolosta tai läheisyydestä, tai jos en pystyisi korvaamaan aidoilla kohtaamisilla sosiaalista mediaa edes kovasti yrittämällä, olisin läheis- tai nettiriippuvainen. En ole.

Tuttavani tokaisee olevansa riippuvainen etelänmatkasta talvisin. Tuskin sentään kovin vakavasti koukussa.

Riippuvuuksilla on valtaa, paljon enemmän valtaa itse kuhunkin kuin myönnämme. Rohkeus tunnustaa tämä valta rapauttaa sitä onneksi heti hivenen.

Millainen on sinun riippuvuuksiesi ranking-lista? Mitkä niistä ovat rakentavia, mitkä rajoittavia, tai peräti rapauttavia? Mitä ilman olisit vaikeuksissa? Mitä valitsisit mukaan autiolle saarelle?