Näin sinutkin ohjelmoitiin

Näin sinutkin ohjelmoitiin

Eikä siinä ole mitään pahaa. Se on se miten me kasvamme aikuisiksi: Kuvittele, olet ehkä juuri oppinut kävelemään ja olet ulkona, kenties äitisi tai isäsi kanssa.

Olet ihanan vihreällä ja vehreällä nurmikolla, kävelet horjuen ja näet, että tämän vihreän ja pehmeän ihmeellisen jutun reunalta alkaa jokin harmaa ja kova pinta, jota pitkin menee nopeasti ihmisiä ja jotain härveleitä vieläkin nopeampaa (pyörät). Olet utelias ja sinulla ei ole vielä (kauheasti) rajoituksia, lähdet parasta mahdollista tahtia tehden kohti tuota paikkaa.

Kävelet ja kävelet! Juuri, kun olet pääsemässä tuolle rajalle, kuulet takaasi huudon, pelokkaana, EI. Pysähdy. Älä mene sinne! Ja salamana tunnet kuinka äitisi nostaa sinut “turvaan”.

Ihmettelet, ehkä protestoit ja itketkin, mutta yksi näkymätön raja on nyt muodostunut. Vihreältä alueelta ei voi mennä tuonne harmaalle tai muuten…

Ja näin sinä kasvat päivä päivältä, vuosi vuodelta isommaksi, ymmärtäen, että kyllä sinne pyörätielle voi mennä, kunhan tietää säännöt.

Mitä isommaksi kasvat, sitä enemmän muodostat näitä näkymättömiä raja-aitoja, joita pidät totena. Rakennat sisäistä säännöstöä. Uskot hyvin moneen asiaan, joita et tosiasiassa voi tietää todeksi. Et ole niitä tiennyt silloin kuin synnyit (ainakaan tässä muodossa), vaan olet oppinut ne. Olet oppinut ne muilta. Olet oppinut ne vanhemmiltasi, opettajiltasi, medialta, yhteiskunnalta, kaikkialta…

Ja vielä nytkin, kun luet tätä, olet oppinut samalla monia uskomuksia, jotka muokkaavat maailmankuvaasi. Uutiset, sanomalehdet, keskustelupalstat – kaikki nämä ovat täynnä aina kirjoittajansa mielestä tosia tai epätosia asioita.

Ainoa keino lopulta selvittää totuus on asioiden purkaminen. Vain totuus on pysyvää ja kun löydät yhden sen yhden Asian, joka on varmasti totta, olet perillä.

P.S. Sitten, kun löydät sen varmasti toden Asian, jaa se myös meille muille tietämättömille 😉

Valhe kannattaa vai miten se menikään?

Luin tuossa jokin aika sitten artikkelin (Iltalehti), jossa sanottiin, että vanhempien olisi turha olla huolissaan siitä, että lapsi valehtelee. Ei kannata kuulemma huolehtia, koska valehtelu tarkoittaa, että lapsella on erinomaiset muisti- ja ajattelutaidot. Jep, jep.

Tämä yhteiskunta on sairas, jos valehtelua kunnioitetaan. En itse pidä lapsen valehtelua myöskään kauheana asiana, vaan se on kasvuvaihe, jossa opitaan, että miten tässä maailmassa on hyvä käyttäytyä. Vanhempien tehtävänä onkin tässä vaiheessa erityisesti opastaa lasta tekojen ja seurausten merkityksestä.

Olisi hyvä samalla opettaa, että kaikista valheista jää aina kiinni.

Olen itse erinomainen valehtelija ja aikaisemmin luulin, että se on taito joka vaaditaan, jotta elämässä pärjää sekä pääsee eteenpäin. Olin häikäilemätön, varsinkin liike-elämässä pystyin manipuloimaan mitä tahansa totuutta tai asiaa edukseni ja tulihan niitä tuloksia. Tietysti sillä hinnalla, että itse aloin voimaan pahemmin henkisesti.

Ja mikäpä parempaa, kun saa palkkion näennäisen menestyksen muodossa siitä, että valehtelee ja ei kerro asioista, kuten niistä itse ajattelee. Paras valhehan on sellainen, johon uskoo itsekin – kun ei edes tiedä valehtelevansa, niin voiko se olla valhetta!?

"Mutku en mä tienny"
”Mutku en mä tienny”

Kyllä. Se voi ja onkin. Erityisesti itselleni valehtelu oli minulle kipeintä kohdata sekä se, että kuinka valheet olivat löytäneet työelämästä tiensä aivan tavalliseen arkeen; lupauksia, vähättelyä ja vitsailua. Olin oppinut lopulta olemaan kuulematta myös omia tunnetilojani, saatoin olla väsynyt, mutta suusta tuli ulos, että ihan hyvä meno – jaksaa jaksaa!

Elämä on kuitenkin varsin äänekäs ja yrittää ohjata jokaista meitä kasvamaan. Ensin hellemmin ja lopulta omakin elämä huusi niin lujaa, että pysähdyin pakolla ja aloin löytämään oman valheiden verkon ja sen, kuinka laaja se oli erityisesti itseäni kohtaan.

Pitkähkön itseruoskinnan jälkeen löysin kuitenkin armoa itseäni kohtaan. Samalla ymmärsin, että jokainen meistä on valehtelija ja se (valehtelijakin) on osa minua, josta en pääse ikinä eroon. En ikinä.

Voin vain hyväksyä tuonkin osan itsessäni ja alkaa tunnistamaan sen toimintaa. Huomasin nopeasti, että jo tämän myöntäminen johti siihen, että suusta alkoi tulemaan aidompia asioita, enemmän totuutta, vähemmän valetta.

Yritän muistuttaa itsenäni jatkossa joka aamu, ennen kuin nousen sängystä ylös, että parhaani mukaan omistan tämän päiväni totuudelle ja rakkaudelle. Ja kun vääjäämättä joskus valehtelen itselleni tai muille, kiitän siitä ja korjaan asian. Joskus se sattuu enemmän, joskus vähemmän.

Sitä kutsutaan elämäksi.


 

Kysymyksiä oman valheiden verkkosi tutkimiseksi:

Onko sinulla tapana vähätellä tapahtuneita asioita, sen sijaan, että kohtaisit niitä?

Teetkö tyhjiä lupauksia? (Joita jopa luulet pitäväsi, mutta lopulta asiat jäävät tekemättä sovitusti?)

Jaatko rehellisesti omia tunteitasi?

Esimerkiksi: jos joku soittaa sinulle ja olet väsynyt, yritätkö kuulostaa pirteämmältä kuin oletkaan?

Pystytkö myöntämään itsellesi tämän hetkistä tunnetilaasi?

Huomaatko joutuvasi selittelemään muille tekemisiäsi?

Selitteletkö itsellesi jälkikäteen sanojasi / tekojasi / tunteitasi?

Yritätkö hakea turvaa materiasta, esineistä tai vaikkapa shoppailusta?

 

Lopuksi:

On hyvä muistaa, että tässä vain muutamia kysymyksiä, jotka voivat auttaa sinua tarkastelemaan, että oletko ollut itsellesi totuudellinen.

HUOM! Kukaan meistä ei voi olla koko ajan täysin rehellinen. Onkin tärkeä opetella tunnistamaan omat taipumukset – sinulla ne ovat varmasti täysin erilaiset, kuin vaikkapa minulla ja yllätyn omasta kyvystäni puhua itselleni p*skaa lähes joka päivä.